*

Jarpan blogi Ajatuksia ja kommentteja elämästä

Se inhotuin puolue

Sitä on kaikenlaista galluppia liikkeellä. PS on kuulemma inhotuin puolue, Kokoomus suurin ja nyt... Suomalaiset tyrmäävät EU-talousliiton tiivistämisen TNS-gallupin tuore tutkimus kertoo.

YLE uutisoi tästä tänään(24.4) näin: "TNS Gallupin puoluebarometrin mukaan vain 13 prosenttia suomalaisista pitää järkevänä ehdotusta EU:n nykyistä tiiviimmästä talousliitosta, jossa jäsenmaiden velat olisivat osin yhteisvastuullisia. Peräti 67 prosenttia vastaajista tyrmää ajatuksen."

Ja jatkaa näin: "Suomalaisista 47 prosenttia antaisi heikkojen euromaiden kaatua ja erota yhteisvaluutasta, vaikka se pahentaisi talousahdinkoa myös Suomessa. Vain 28 prosenttia kyselyyn vastanneista kannattaa heikkojen euromaiden pitämistä tukitoimin kiinni yhteisvaluutassa."

Lopuksi todetaan, että "Sen sijaan 51 prosenttia vastaajista pitää vääränä väittämää, että EU:n kriisimaiden tukemista on jatkettava, jotta Suomi välttyisi talousromahdukselta ja pahenevalta työttömyydeltä."

On yksi puolue, joka on ollut johdonmukaisesti samaa mieltä tähän kyselyyn vastanneiden enemmistön kanssa.. Se on se inhotuin puolue.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Inhotkoon sydämiensä syvyydestä, tosiasiat voittavat kuitenkin lopulta.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Soininko totuus? Ymmäräthän sinä, ja muut, että siihen sisältyy paradoksi, jos Soini aikoo hallituskelpoiseksi.

Tämä ketju muodostui muuten persujen ketjuksi blogistin kommenttitoiveiden vastaisesti....vastaisesti, otaksun...

Aki Mönkkönen

Epätoivoiseksi on mennyt EUfoorikkojen yritys pitää kiinni vallankahvasta. Eivät muuta keksineet. Surkuteltavaa.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Henri, ei ole yöunet menneet. Mielenkiinnolla odotan kommentteja

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Samaan aikaan enemmistö(tuon kyselyn mukaan) haluaa pysyä eurossa. Mutta ei halua syvenevää integraatiota. Toimiiko tämä yhtälö? Olen ymmärtänyt että jotta euro toimisi EU-päättäjien haluamalla tavalla, se nimenomaan vaatii syvenevää liittoutumista, taloudellisesti nyt ainakin.

Enemmistö Suomen päättäjistä ei halua heikkojen maiden kaatuvan ja haluaa tukea niitä perustellen tätä Suomen edulla.
Tätäkään ei tuo kysely tue.

Odotellaan...

Pentti Järvi

Taisin Marko Kivelän blogissa huomauttaa, että logiikka ei toimi tuossa kyselyssä (tai siis vastauksissa).Euro ei voi toimia ilman syvenevää integraatiota (jota ei haluta).

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Ei niin, ainakaan nykyisellään ja muustahan ei ole tietoa. Perin ristiriitaista.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Ennen PS:n nousua ykkösinhokiksi kyseistä titteliä hallitsi vasemmistoliitto, vaikka samoihin aikoihin enemmistö galluppien mukaan enemmistö vastusti oikeiston ajamaa hyvinvointipalveluiden ulkoistamista kunnissa. Kun vasemmistoliiton imago alkoi parantumaan ja PS:stä tuli se virallinen änkyröiden puolue, myös ihmisten suhtautuminen ulkoistuksiin ja hyvinvointipalveluiden alasajoon muuttui suotuisammaksi.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Mitä tuosta sitten voimme päätellä? Ristiriitaista joka suhteessa.

Jouni Haimi

Niinpä Jari....Miksihä tilanne on tuolainen? eipätosiaan sada perujen laariin vaikka samanlaisia mielipiteitä on..heh

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Isompi harmi on se, että se ei sada ihan tavallisen kansalaisen laariin..

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Jari Linström, kun käyn kahvilla, vakio paikassani, yleinen väittämä on "paperimiehet" joita sinäkin edustat, on kovilla palkoillaan ajanut tuotannon muihin ns "halvan palkan" maihin. Kun yritän keroa, paperiliiton työntekijöiden osuus lopputuotteen hinnasta on n.8-9%, mitä tapahtuu, ei uskota. Usein nämä väittäjät ovat ns, "perusduunareita" Linström, kysyn olitko vuorineuvoksen palkalla paperitehtaalla työskentelevä "duunari"

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Olen kuullut samanlaisia kateellisia juttuja joihin olen sanonut, että menkää paperitehtaalle töihin, jos noin kadehditte. Eikös se ole niin, että työmies on palkkansa ansainnut? On naurettavaa duunareiden kadehtia toisiaan samalla, kun vuorineuvoksille jaetaan miljoonien optioita jne.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Seppo, ammattinvalintakysymys. Ei se jatkuva kolmivuorotyö nyt NIIN herkkua aina ollut...

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #16

Tiedän vuorotyön hyvät ja huonot puolet 32 vuoden kokemuksella. Junat kulki yötäpäivää, mutta eivät ilman junasuorittajia.

Arto Laine Vastaus kommenttiin #17

Resiinan lisäksi pitää olla hyvä kello, kuten Vaasan Ristokin hyvin tietää.
www.image.fi/artikkelit/valkoinen-vaasa
kts. erityisesti kuva 4/15

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Arto, eipä ole ihan ensimmäinen kerta kun moiseen väitteeseen törmään. Eikä varmasti viimeinen...

Olet perustellut ihan oikein, eivät palkkakustannukset ole se syy tuotannon siirtämiselle tai lopettamiselle. Tämän on kertonut myös työnantaja.

Eli vastaan: En ollut vuorineuvoksen palkalla vaan painehiomomiehen, tai kulloisenkin vakanssin mukaisella palkalla työssä. Ja TES:ssa sovittuna;)

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Rkp:hän ei ollut edes mukana kyselyssä.

Rkp olisi ollut se pahnan pohjimmainen, mutta sellaista mielipidetutkimusta jossa se olisi ollut mukana ei tietenkään "voi" tehdä.

Käyttäjän koskela kuva
Matti Hemmi

Täälläkin on puhuttu palkkakustannusten merkityksestä työpaikkojen karkaamisessa muihin maihin. Osaltaan varmasti niinkin on, jos verrataan monesko osa se on uudessa tuotantomaassa. Valitettavasti paperiteollisuuden myyntiä vastaavien muuttuvien palkkakustannusten merkityksellä ei ole juuri mitään osuutta sen lähtemiseen Suomesta hippulat vinkuen. Sen verran marginaalinen muuttuvien, paperiduunarien, eli selluköpien palkkojen osuus tuloslaskelmassa on.

Kaikki muut paperi-prosessin kustannusmassat kyllä ovat mammuttimaisia palkkoihin verrattuna. Se ei ole se mikään syy paperimogulien jättämiseen hukkuvan laivan. Jos syitä muuttohalukkuuteen haetaan, niin raaka-aineen hinta, sen globaali sijainti sekä logistiikka ovat se syy, kuten Suomen hylkäävä, paskamaisen ahne johto on kertonutkin.

Se isänmaattoman pääoman paskamaisuus tulee siitä, että tälle ahneelle paperiteollisuuden johdolle ei enää riitä hyvä kannattavuus ja kansallinen vastuullisuus. Takana kun on alan historian suurimpia kupruja onnettomista ristiretkistä veronmaksajien piikkiin, jotka ovat häpeällisesti painettu villasella ja syylliset jatkavat sekoiluaan.

Ainoat valtionhallinnon osaavat poliittiset voimat istuvat nyt vaan valitettavasti oppositiossa ja joutuvat tökkimään hereille nukkuvaksi luulemiaan Arhinmäkiä. Hän, eikä toki hallituskaan nuku, he poloiset eivät vaan ymmärrä pätkääkään kokonaisuudesta, mistä heidän pitäisi vastata. Jaksan toki odottaa seuraavia merkittäviä vaaleja, että remmiin saadaan alkiolaista ammatillista jytinää jolla saadaan viimeinkin pallot kolisemasta valtiontalouden keilaradan ränneistä oikealle tasolle.

Ts vain Persujen ja Keskustan yhteiset jytkyt ja jytinät kykenevät oikaisemaan Suomen syöksykierteen. Etelä Euroopan lattakierteen mukaan joutuminen on todella vaarallisen lähellä.
Onneksi syöksykierteen oikaisemisessa tarvittavan kakkaran käytön edes Sipilä hallitsee.

Rekrytoinneissa nyt listan keulilla on vain kokeneita, valtion omaisuuden hoidosta ja ohjauksesta vastaavia politiikan ammattimaisia osaajia. Nykyiset nöösipojat pitäisi nyt saada 'luumäeltä' muualle opettelemaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset