*

Jarpan blogi Ajatuksia ja kommentteja elämästä

Rakentavaa Vappua!

Eilinen(29.4) HS uutisoi entisen työvoimaministeri Anni Sinnemäen suulla näin:

Nuorisotakuu ei ole toteutunut, kirjoitti vihreiden kansanedustaja Anni Sinnemäki blogissaan maanantaina.

"Itse asiassa nuorten kannalta tilanne on huonompi kuin vuosi sitten tai kaksi vuotta sitten."

Uutinen jatkaa:

Sinnemäki muistutti, että nuorisotakuu on ollut yksi hallituksen tärkeimmistä hankkeista.

"On siksi mielestäni erikoista, että kukaan hallituksesta ei ole oikeastaan kommentoinut tilannetta nuorten kannalta mitenkään."

 

Nostan Sinnemäelle virtuaalista hattua rehellisyydestä. Joka tapauksessa, oli syy tälle ulostulolle mikä tahansa, niin huoli yhteiskuntatakuun toteutumisesta on yhteinen. Oli sitten hallituksessa tai oppositiossa. Kysehän on nimenomaan nuorisotyöttömyydestä ja sen hoitamisesta. Olen itse kannattanut alusta asti tämän asian nostamista esille, mutta samalla muistuttanut siitä, että keskittyminen nuorisotyöttömyyteen ei saa johtaa siihen, että muut työttömät jäävät vähemmälle huomiolle. PS onkin nostanut vahvasti keskusteluun yli 55-vuotiaiden aseman. Heilläkin tulisi olla oma "yhteiskuntatakuu".

Olemme esittäneet yhtenä vaihtoehtona eläkemaksujen porrastamista niin, että alhaisen työllisyysasteen, eli vaikkapa yli 55-vuotiaiden, eläkemaksuja laskettaisiin huomattavasti ja tämä kompensoitaisiin korottamalla maltillisesti parempien työllisyysasteen ikäluokkien maksuja. Myös automaattisen palkkatukijärjestelmän luominen yli 55-vuotiaille alanvaihtajille sekä kannustava "veroporkkana" yli 63-vuotiaille työuran jatkamiseksi ovat keinopaketissamme mukana. Näiden lisäksi panostaisimme aktiivisen työllisyyspolitiikan resursseihin.

Vaikka hallitus ei ole näillä näkymin onnistumassa nuorten yhteiskuntatakuun toteutumisessa, niin mitään syytä vahingoniloon ei ole kenelläkään. Ongelma on kuitenkin meidän kaikkien käsissä ja vain yhteistyöllä voimme saavuttaa merkittäviä tuloksia. Yhteisöveron laskemisella toivotaan tuloksia positiiviseen työllisyyskehitykseen pääsemiseksi. Siis toivotaan. Niin toivon minäkin. Uskonko siihen? Epäilen sen toteutumista.

Kaikesta tästä  huolimatta, Hyvää Vappua ihan kaikille!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Reijo Tossavainen

Hallituksessa erityisesti vasen laita kuvitteli, että työpaikkoja syntyy hallinnollisella päätöksellä. Ei synny, vaan vain ja ainostaan silloin, kun yrittäjällä ja yrityksellä on perusteltu käytännön tarve työntekijän palkkaamiseen.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Totta, ei työpaikkoja ilmasta synny ja olemassa olevien työpaikkojen säilyttäminen on aika lailla helpompaa(ei sekään helppoa ole) kuin kokonaan uusien luominen.

Tästä syystä suhtaudun kriittisesti mm. turkistarhauksen kieltämiseen tähtääviin esityksiin.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Miten niin "rakentavaa" vappua.

Jos me nyt alkaisimme rakentamaan, minä demariäänestäjänä tekisin vastuulliset työt,- ja sinä vaan arvostelisit mitä teen väärin ja puhuisit, puhuisit puhuisit.

Mitä sellaisesta tulisi?

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Lähden puoluesihteerikisaan. Ei sekään ihan ilman rohkeutta onnistu. Toisekseen, minä en nyt ihan allekirjoita Soinin haastamattomuuden syyksi rohkeuden puutetta.

Tästäkin huolimatta, en vetänyt hernettä sieraimeeni Markku Tyryn provosta. Toki jos minun kanssani riitaa haluat haastaa, niin sekin onnistuu. En vain näe sitä ihan ensimmäiseksi keinoksi...Rakentavaa Vappua!

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Lisäkseni on jo neljä muuta ilmoittautunut mukaan, että kyllä se ihan oikea kisa on.

Mikä syy olisi haastaa puheenjohtaja, jonka johdolla PS on noussut tähän asemaan? Vaihtelun halu?

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Kansa(siis niiltä joita asiaa on kysytty) on liittovaltiovastainen, mutta aika monesti kuulee juuri sen olevan ainoa oikea suunta euron kasassa pitämiseksi. Ainakin tiiviimpää talousliittoa huudetaan monella suulla...ristiriitaista siis. Eurossa halutaan kuitenkin pysyä, senkin ovat tuoreet gallupit osoittaneet.

Itse en todellakaan kannata tiiviimpää liittoutumista vaan päinvastoin. Melkoinen haaste siis. Niin perussuomalaisille kuin suomalaisille ylipäätään.

Kyse on siitä, millainen EU tulee olemaan jatkossa. Yhä tiiviimpi unioni, joka puuttuu kaikkeen? Se ei ole toivottava suunta, ei todellakaan! Yksi vaihtoehto on löyhempi unioni, joka jättää vaihtoehtoja ja antaa eri maille mahdollisuuden toimia myös itsenäisesti. Niin ja onhan se kolmaskin vaihtoehto, hajoaminen, olemassa.
Tästä kaikesta ja paljosta muusta me joudumme käymään varsin perusteellisen keskustelun. Ja päätymään johonkin lopputulokseen.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Linström, kuulut siihen työväestön elittiin joita eniten väitetään syyllisiksi siihen miksi suomalainen paperiteollisuus ajetaan alas, "korkeilla palkoilla". Tiedät, sehän ei se ole totta, vaan siirtyminen paperista sähköiseen tiedonvälitykseen. Tiedän millainen osuus paperin lopputuotteen hinnasta on "paperimiesten" osuus, alle 10% Linström olisit rehellinen ja kertoisit kuinka vähän hallituksella ja eduskunnalla on loppjen lopuksi mahdollisuutta vaikuttaa siihen miten Suomen vientiteollisuus maailmalla pärjää. Olen toiminut aikoinani AY-liikeessä, silloin sanoistaan joutui myös vastuuseen, ei näköjään enää.

Pekka Salo

Vihreiden Anni Sinnemäki puhuu asiasta julkisesti, jonka vihreät olisivat voineet hoitaa myös hallituksessa. Eli ministerit Niinistö ja Hautala ovat toimessaan nollia, kun eivät saa mitään aikaan tässä tärkeässä asiassa.

Sinänsä tämä Anni Sinnemäki ei ole kohdannut todellisuutta milloinkaan. Hän lienee elänyt jossain runouden eli laulujen sanoitusten sekä vanhempiensa stalinististen eetosten maailmassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset