Jarpan blogi Ajatuksia ja kommentteja elämästä

Oikeus ja vakuutusoikeus

Se vaan jaksaa puhuttaa tuo vakuutuslääkärien asema ja toiminta. Ja syystäkin. Kun ongelma on ollut varsin hyvin tiedossa jo vuosikymmeniä, niin silti sitä ei ole saatu ratkaistua. Ei lähellekään. Työryhmä on sentään saatu perustetuksi ja sen työn tuloksia nyt arvioidaan.

Tämän päiväinen HS kirjoitti aiheeseen liittyen, että vakuutuslääkärien pitäisi perustella nykyistä paremmin, miksi he tekevät kielteisiä päätöksiä esimerkiksi työkyvyttömyyseläkepäätöksissä.

Tähän esitykseen oli päädytty sosiaali-ja terveysministeri Paula Risikon(kok.) asettaman työryhmän mielestä. Työryhmä oli pohtinut mm. tätä vuoden ajan.

HS kirjoittaa myös : "Työryhmän mielestä vakuutuslääkäreiden sidonnaisuudet pitäisi tuoda paremmin esiin. Heitä pitäisi myös kouluttaa tehtävään nykyistä paremmin. Sen sijaan nimien julkistamiseen työryhmä ei ottanut kantaa, koska asia on parhaillaan korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä."

Jutun mukaan kansalaiset ovat hämmentyneitä, kun vakuutuslääkäri päätyykin aivan toisenlaiseen ratkaisuun kuin hoitava lääkäri. Mielenkiintoista on tämä, "vakuutuslääkärit eivät tee ratkaisujaan yksin vaan yhdessä esimerkiksi vakuutusyhtiön juristien kanssa". 

Kansalaiset, jotka minuun ovat tässä asiassa ottaneet yhteyttä eivät ole niinkään hämmentyneitä, vaan vihaisia ja ovat monet menettäneet täysin uskonsa suomalaiseen yhteiskuntaan ja oikeuden toteutumiseen.

Olen pyrkinyt tätä asiaa tuomaan esille monen monta kertaa sekä keskusteluissa, kysymyksissä että aloitteissa. Vastakaikua ei vain ole tullut.

Olen mm. kysynyt ryhmäkanteen käyttömahdollisuudesta vakuutusoikeusasioissa, laatinut määrärahaloitteen oikeusaputoimiston perustamiseksi sekä tehnyt samaisesta asiasta toimenpidealoitteen. Eli olen pyrkinyt tarjoamaan vaihtoehtoja ja malleja ongelman ratkaisemiseksi tai ainakin helpottamiseksi.Ideat eivät ole suinkaan omiani vaan olen niitä saanut tapaamiltani, tämän järjestelmän uhreiksi joutuneilta ihmisiltä. He ovat oman asiansa asiantuntijoita jos ketkä.

Tuosta työryhmän työstä jätti Oikeutta vakuutetuille- yhdistys eriävän mielipiteensä.

"Vakuutusyhtiöt eivät saisi olla itse päättämässä korvausvelvollisuudesta. Puolueettoman tahon pitäisi olla se, joka ottaa asiaan kannan ensiasteen päätöksestä lähtien", sanoo potilasyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Kukkonen.

Pidän hyvänä sitä, että näytettäisiin pyrkivän ongelmaan puuttumiseen ja tuodaan jopa esityksiä. Mutta puutteita siis edelleen tuntuu jäävän. Ja kun niin on, ei voida puhua tuhansien ihmisten pitkän taistelun loppumisesta.

Näitä keinoja ainakin siis esitetään(lähde MTV3 uutiset 21.1):

Nyt kansalaisten luottamusta yritetään palauttaa ja järjestelmää kehittää lukuisilla keinoilla.

Vakuutuslääkärien pitäisi perustella etenkin kielteiset etuus- ja korvauspäätökset paremmin. Lisäksi lakiin halutaan kirjata, että valituksia eri lautakunnissa käsittelevien ihmisten on ilmoitettava sidonnaisuutensa ennen nimitystä.

Vakuutuslääkäreiksi aikoville esitetään yliopistollista koulutusta, jonka toteutuksesta vastaisi Helsingin yliopiston Hjelt-instituutti. Nyt koulutuksesta vastaavat pääosin vakuutusyhtiöt ja sosiaalivakuutuslaitokset itse.

Työryhmä esittää, että lääkärinlausuntoja kehitetään vakuutus- ja hoitavien lääkärien yhteistyön parantamiseksi. Hoitavalle lääkärille halutaan mahdollisuus saada nykyistä paremmin tietoa etuuspäätöksistä, silloin kun se on perusteltua.

Kansalaisille ministeriö on kokoamassa verkkoon sivustoa, josta löytyy tietoa järjestelmästä. Sivut avautuvat ensi kuussa

Keinoja siis tarjotaan, mutta tehokkaampiakin on. Kuka tätä nykyistä systeemiä sitten puolustaa ja miksi? Se onkin varsin mielenkiintoinen kysymys. Tässä on kyse toisaalta potilaiden ja vakuutettujen tulevaisuudesta ja toisaalta- rahasta.  

Jos vakuutusyhtiö ja kansalainen joutuvat kiistaan, lienee aika selvää se, kummalla osapuolella on voimia, varaa ja resursseja tapella vaikka maailman tappiin saakka. Ja kumpi väsyy...

Katsokaa tämä, jos ette ole vielä katsoneet. 


Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän VesaHytnen kuva
Vesa Hytönen

Minulle eräs lääkäri väänsi mallia rautalangasta vaikka vaikeaa asian ymmärtäminen minulle on. Kysymys on kuulemma kuitenkin oikeustieteestä, ei lääketieteestä.

Jos esimerkiksi Pihtiputaan mummulle on määrätty jotain lääkettä, jota hän ei pysty vähävaraisena ostamaan, niin hän lyö laimin lääkärin määräämän hoidon ja se on selvä syy korvausten epäämiseen.

Pekka Pylkkönen

Tuo on ongelmallinen tilanne. Toisaalta fyysisistä syistä vaikeastikin huonossa kunnossa olevat jätetään ilman korvauksia ja sitten masennuksesta kirjoitetaan parikymppisiäkin eläkkeelle hurjaa tahtia. On jokseenkin irvokasta että hoitava lääkäri voi sanoa parikymppisen jatkavan murehtimista seuraavat 60 vuotta.

Selvää on se että eläkejärjestelmää käytetään surutta hyväksi. Masennuksen esiintyvyys sairautena on 5% ja työkyvyttömyysetuuksista noin 50% perustuu siihen.

Me emme enää hoida niitä jotka apua tarvitsisivat eniten, lapsia, vammaisia ja vanhuksia, vaan niitä jotka ruikuttavat kovimpaan ääneen. Toivottavasti kansanedustajat onnistuvat ratkaisemaan umpisolmun.

Heli Hämäläinen

Itse taistelin 4 vuotta sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa erityiskorvattavuudesta käyttämäni lääkkeen osalta. Tuona aikana maksoin lääkkeet omasta pussistani, tosin tavanomaisella korvauksella vähennettynä.

Kansaneläkelaitos on samassa juonessa. Riitauttamalla itsestään selviä asioita vakuutusyhtiöt säästävät rahaa. Siksi vakuutetuille tulisi korvata lääkkeet arvion perusteella mikäli heillä ei ole enää elossa olevia lämpöpaperikuitteja. Lisäksi pieni käsittelymaksu, esimerkiksi 200 euroa vakuutusyhtiölle jokaisesta hävitystä jutusta, voisi saada kuriin tämäntapaisen ansaintalogiikan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset