*

Jarpan blogi Ajatuksia ja kommentteja elämästä

Heinän korsi suussa pohdittua

Tulin tiistaina kotiin Suomi-areenasta, Porista. Viime vuotinen ei siis toistunut, silloin olin koko viikon paikalla ja tilaisuuksia oli paljon. Syynä eritoten se, että TEM oli tuolloin yksi pääyhteistyökumppani.

Lisäksi oikeusministerin tehtävä lisäsi tapaamisten ja paneelikeskustelujen määrää. No, ei enää. Hyvä niin.

Päätin hyvissä ajoin, että en kasaa itselleni ylenmäärin velvoitteita Suomi-areenaan tänä vuonna ja siitä päätöksestä pidin kiinni. 

Olen kuluneen kevään ja vuoden aikana tehnyt suurempiakin päätöksiä. Minulle riittää se, että tiedän itse päätösteni taustat ja syyt. Niiden selittämiseen olen koittanut pyrkiä, mutta en näe mitään syytä jatkaa sitä loputtomiin. Ne, jotka uskovat, uskovat ja ne joilla on omasta mielestään parempaa tietoa, eivät usko vaikka tekisin tai sanoisin mitä tahansa.

On myös hämmentävää se kuinka kiinnostuneita eräät henkilöt ovat Sinisen Tulevaisuuden toimista ja tekemisistä. Eihän sillä heidän mukaansa pitäisi olla minkään väristä tulevaisuutta? 

Jos vaikkapa Twitteristä vetäisi johtopäätöksiä, niin eräillä henkilöillä tuntuu olevan todella synkkää ja ankeaa. Mikään ei ole maailmassa hyvin vaan kaikesta pitää etsiä jotain valitettavaa ja syypää sille. Ja vaikkei jokin aihe osu suoraan heidän omalle agendalleen, se väännetään sellaiseksi, jotta päästään olemaan oikeassa ja valittamaan. Ja kaikesta tunnutaan syyttävän esim.hallitusta. Hallitusta, joka vielä hetki sitten oli hyvä ja ainakin suht ok...nyt kaikki onkin kääntynyt aivan toiseen asentoon. Toki tässä samalla nämä valittajat tulevat paljastaneeksi sen, mikä kyti pitkään kulisseissa. Nyt ei ole enää pidäkkeitä joten pahimman haukkumisen voi kohdistaa suoraan perussuomalaisista lähteneisiin. 

Kritiikki on, kuten olen monesti todennut, paikallaan. Ja suurin osa saadusta kritiikistä, korostan, on täysin hyväksyttävää ja asiallista. Mutta henkilöön meneminen on jotain mitä en ymmärrä enkä hyväksy. 

Minuakin on haukuttu vaikka ja miksi. Noin niin kuin esimerkkinä olen mm. idiootti, alikoulutettu, luku- , kieli-ja kirjoitustaidoton, läski jne. En kerro tätä uhriutuakseni(vaikka sellaiseksi se tulkitaan) vaan siksi, että monella olisi kyllä tilaisuus sanoa sanottavansa naamatusten, kriittisen asiallisesti. Vain harva tähän kuitenkaan ryhtyy, syystä tai toisesta. Somessa tämä tuntuu onnistuvan helpommin. 

Olen mukamas keksinyt sairastumiseni ja se on kuulemma osa jotain salaliittoa, jolla ministeripestejä järjesteltiin uusiksi. Tämä on nyt vain yksi esimerkki täydellisestä ymmärryksen puutteesta tai sitten silkasta pahansuopaisuudesta. En avaa potilaskertomustani nytkään julkisesti, mutta en minä minulle määrättyjä lääkkeitä ihan huvikseni syö.

Eräs ideariihi näille suoranaisille loukkauksille on keskustelukerho nimeltä Homma-forum. Siellä, pääasiassa nimimerkkien suojassa, ollaan niin viisaita, että ihmettelen ettei moista älynvaloa ole jo aikoja sitten valjastettu suurempaan käyttöön- koko kansakunnan hyödyksi. Perussuomalaisista lähteneet ovat siellä aivan yleisesti kuulemma "uuvatteja" ja älyllisesti sekä muiltakin ominaisuuksiltaan kaikin puolin kehnoja ihmisiä.

Vallan kammareihin 

Puolue nimeltä perussuomalaiset tavoittelee suurimman puolueen asemaa ja pääministerin pestiä. Hyvä, niin vastuullisen puolueen tuleekin toimia ja tavoitella valtaa.

Mutta: Kenenhän kanssa tämä mahtaa olla mahdollista jatkossa, jos se oli nytkin mahdotonta? Kysyn ja vastaan, että minä en tiedä. Miten voi olla pääministeripuolue, jos ei ole hallitusta ympärillä? 

Nyt puolueella on uusi johto, uusi "eliitti". Toki ei vielä sellainen "eliitti" kuin se mitä piti Jyväskylässä  "näpäyttää astalolla". Ei. Tämä eliitti nauttii suosiostaan, toistaiseksi. "Honeymoon" menee nimittäin nopeasti ohi. Kun tuloksia ei tule tarpeeksi ja nopeasti, niin mikään selitys ei silloin auta. Politiikan realismi tulee vastaan satavarmasti- kaikille käy niin. Miten sitten mahdetaan toimia kun tilanne ei muutukaan ratkaisevasti? Vai riittääkö oppositiossa oleminen? Jos niin on, niin sittenhän se on niin. Mutta itse en usko, että sieltä käsin voi vaikuttaa. 

Joten- edessä on selittely, että "nyt kun ei olla hallituksessa, niin me ei voida sitä ja tätä muuttaa". Mutta me huudetaan oppositiossa oikein kovaa ja ollaan kaikissa asioissa oikeassa, niin ehkä se siitä sitten suttaantuu. 

Ehkä tätä edellä kertomaani ja paljoa muuta kannattaisi miettiä vaikkei se olekaan enää millään lailla minun asiani. Tavoitehan ei ole eikä voi olla pelkkä gallupkannatuksen nostaminen, koska eihän sillä päästä päättämään yhtään mistään. Sitä yksinkertaista enemmistöä onkin syytä tavoitella, koska vain sillä varmistetaan varmasti hallituspaikka. Onko tämä sitten lainkaan realistista, jääköön jokaisen omaan vapaaseen harkintaan.

Jos perussuomalainen puolue vielä joskus istuu maan hallituksessa, se joutuu aivan saman tilanteen eteen kuin se joutui nytkin. Vastuu ja populismi ovat nimittäin hankalasti sovitettavissa yhteen. Se on pakko minunkin tunnustaa kun asian on kokenut omakohtaisesti. Tavoitteista tulee nimittäin kovin helposti lupauksia ja lupauksista jopa velvoittavia. 

Tauko

Pidän nyt pienen tauon blogeissani. Se tullee kaiketi helpotuksena niille joiden mielestä en osaa kirjoittaa saatikka että saisin kirjoituksiini aikaiseksi edes hivenen mielenkiintoista sisältöä. Vinkkinä vaan, älkää lukeko. 

Ja niille muutamalle jotka lukevat ja antavat palautetta omalla nimellään- kiitos. Koitan jatkaa keskustelua kanssanne. Oltiin sitten eri tai samaa mieltä. 

Mukavaa kesää ihan kaikille! 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (39 kommenttia)

Käyttäjän soppakour kuva
Antti Kettunen

Olipa nyt tullut paha mieli, voi voi.

Henkilöstäsi en tiedä muuta kuin että vallan kahvassa roikkuaksesi olet valmis kävelemään oman puolueesi demokraattisen päätöksen yli ja pettämään ne kaikki äänestäjät jotka ovat entistä puoluettasi äänestäneet. Siinä on sinun ja uuvattien ainut jäljelle jäävä perintö.

Halla-Ahon populismi taitaa olla vähän erilaista kuin Soinin populismi, sille olen valmis antamaan mahdollisuuden. Mutta kuka ihme äänestäisi uuvatteja?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Laskujeni mukaan olen US Puheenvuorossa roikkujista ainoa, joka on ilmoittanut äänestäneensä Jari Lindströmiä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

Miksi EN tunne itseäni petetyksi? Koska ehdokkaani on edelleen kansanedustaja ja jopa ministeri, siis kaakkoissuomalaisen äänestäjän asialla tärkeissä vallankäyttöorganisaatioissa!

"Kuka äänestäsi uuvatteja", siis sinistä tulevaisuutta, on erittäin hyvä kysymys. Ideologista pohjaa ryhmittymällä ei ole, ja populistisen herravihansa rippeet se jätti perussuomalaisten märehdittäviksi. Siksi sen on erittäin vaikea raivata omaa tilaa puoluekartalle.

Käyttäjän soppakour kuva
Antti Kettunen

On tosiaan vallankäyttöorganisaatiossa, eri asia onkin kuka sitä valtaa käyttää. Eipähän uuvateilla ole hallituksessa muuta virkaa kuin toimia kumileimaisimena. Sehän näyttää niille sopivan, kunhan vaan eläke-edut säilyvät.

Puoluekartalle tilan raivaamisesta en voisi olla enempää samaa mieltä. Onnea vaan jatkolle.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

M.O.T.

"Ne, jotka uskovat, uskovat ja ne joilla on omasta mielestään parempaa tietoa, eivät usko vaikka tekisin tai sanoisin mitä tahansa."

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Melkoinen M.O.T mutta lähinnä politiikassa tavalliselle ilmiölle jossa ihminen ei selvästi usko edes itse omiin puheisiinsa, kunhan höpöttelee jotain sopivaksi kokemaansa. Ulkopuolisen häh ? - kokemuksen voimakkuus taas korreloi sen kanssa kuinka kaukana ko. höpötys on todellisuuden kanssa, saako siitä minkäänlaista otetta, jossa voisi kokea juttujen olevan edes osittain totuudenmukaisia. Politiikka olisi parempaa teatteria jos näyttelijät olisivat parempia.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Perussuomalaiset ministerit ja kansanedustajat, jotka pelastivat hallituksen toimintakyvyn ulkoistamalla itsensä puolueorganisaatiosta, joka ei Suomen tarpeista piitannut, osoittivat vahvaa valtiomieskykyä. Mielenrauhaa kesän rentoutumiseen ja tsemppiä syksyyn.

Käyttäjän lakosi kuva
Mika Lako

Sataisena kesänä voi vaikka puhtaaksikirjoittaa viime aikojen muistelmia.

Erkki Tuomioja tunnusti omissa tiiliskivipäiväkirjoissa, että muistikuvat haalistuvat, illan merkinnät pysyvät.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mä olen samaa hiukan ihmetellyt, että miten persut ovat niin valtavan kiukkuisia ja huolissaan teistä lähteneistä, olen yrittänyt sanoa, että eikös se ole hyvä, että ''luopiot'' lähtivät :)

Kauheasti teidän touhunne kuitenkin persuja kiinnostaa, enemmän kuin ketään muuta. Toisaalta se on kiva, että joku välittää, vaikka se välittäminen nyt taitaakin olla hiukan väärä sana.

Tulevaisuudesta ei tiedä, eikä menneisyyteen voi palata, siis se on paras elellä vain tätä päivää, käy sitten ohrasesti tai ei, mutta joka tapauksessa mielestäni teitte oikean liikkeen.

Sitä virhettä, että Soini roikotti noita Halla-Aholaisia mukana, ei enää tietenkään saa korjattua, virheitä tehty, mutta eipä se maailma siihen kaadu, ja pohjalta on toisaalta parempi ponnistaa.

Onnea ja menestystä, teit sitten mitä tahansa, ainakin on ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joita muistella vaikka siinä kirjassa, jota suunnittelet.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Hyvää lomaa. Lataa akkusi kunnolla. Syksyllä on edessä muutakin, kuin sähköautoja. Tiukkaa tulee olemaan.
Tulen haastamaan sinut syksymmällä duunariosakkuuspohdintaan.

Henry Virtanen

Onnistunut luonnehdinta itsestäsi Jari - siihen on vaikea lisätä mitään.
Vaikka en ole poliittisesti lähellä edustamaasi ajattelua, uskallan todeta kuitenkin seuraavan tosiasian; perussuomalaisten "uusi ilme" tulee houkuttelemaan paljon kannattajia perussuomalaisten
puolueelle.
Sinisellä tulevaisuudelle ei taida löytyä sympatioita eikä myöskään kannattajia, joten "lyhyestä virsi kaunis" :)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Esiintyvät kuitenkin omalla nimellään eivätkä nimimerkillä täällä paremmassa mediassa joka on tasapuolinen kaikille.

Esa AitoSuomalainen

Just näin,pettäjien tie on tuskainen käy harhaan...

Mikko Heikkinen

Tälläkö se nyt on kuitattu sanojen syönti, takin kääntö joka asiassa ja heikko-osaisten ja työttömien päähän potkiminen? Vastuutako on seurata kepun ja kokoomuksen narussa, vai liekö se tämä olikin se oikea agenda joka piilotettiin kaiken hyvien lupausten alle. Hyvää lomaa, ettepähän ole heikko-osaisimpia kiusaamassa muutamaan kuukauteen.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Etpä uskalla sinä kuvaasi laittaa näkyviin.
Sellaisia koviksia me ollaan, joo.
Kovia poikia kun ohtasta kokeilee.

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Loikkari ja sen myötä arvo mennyttä - onneksi puolueelle toivon.

Käyttäjän PasiKarlsson kuva
Pasi Karlsson

Sauli Niinistökin aprikoi Soinin ja apurien toiminnan asiallisuutta.
Tokihan "lautakasa" Vanhanen tyrmäsi sen lähes yhtä lailla kuin Vanhasen isä neekerin älyn. Meni vähän kuin toinen kikkelilaki !

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Hyvää kesää ministerillekin. Toivottavasti taivas on usein sininen.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

ELÄ TÄTÄ PÄIVÄÄ- UNELMOI HUOMISETA- OPI EILISESTÄ.

Käyttäjän MarkoMjlnirParkkola kuva
Marko Parkkola

"Mutta: Kenenhän kanssa tämä mahtaa olla mahdollista jatkossa, jos se oli nytkin mahdotonta? Kysyn ja vastaan, että minä en tiedä."

Muistatko, kun perussuomalaiset jätettiin oppositioon taannoin Kataisen muodostettua sixpackin? Seuraavien vaalien jälkeen oltiinkin Sipilän hallituksessa jakamassa arvopohjaa. Ei liene täysin mahdotonta, että perussuomalaiset toistavat tempun.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Minua, ihan alkuperäistä persua, harmittaa kovasti, että tässä kävi, kuten kävi. Olen sanonut monessa yhteydessä, että jos Halla-aho olisi ollut pikkaisen fiksumpi ja ajatteleva mies, niin hän olisi pitänyt puolueen kasassa ihan pienin teoin ja sanoin. Fiksuna miehenä hän olisi voinut valaa uskoa yhtenäisyyden lujittamiseksi vakuuttamalla puolueen halua jatkaa hallituksessa entisellä kokoonpanolla kauden loppuun (koska itse ei edes pyrkinyt ministeriksi) puheenjohtajan henkilöstä riippumatta. Mutta ei, hänen pakkomielle taisi olla Soinin pullauttaminen ja tulos on nähtävissä. Halla-aho on viisas mies, mutta järki loppui tuohon lyhytnäköisyyteen ja haluun potkia Soini pellolle.

Mitä mieltä olet Jari tästä ajatuksestani?

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Ahneus, valta ja viha ovat kolme asiaa, jotka sokaisevat helposti tyhmän, mutta ei viisasta ihmistä.

Käyttäjän veksi kuva
veikko kärkkäinen

Luulempa, että olet pitkälti oikeassa ajatuksinesi. Toki monen muunkin olisi pitänyt käyttäytyä paljon älykkäämmin. Lisäksi puolueeseen ei olisi pitänyt hyväksyä aivan kaikkia pyrkijöitä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"jos Halla-aho olisi ollut pikkaisen fiksumpi ja ajatteleva mies, niin hän olisi pitänyt puolueen kasassa ihan pienin teoin ja sanoin."

Ei taidettu antaa Halla-aholle aikaa tai edes mahdollisuuksia mihinkään vaihtoehtoihin, suunnitelmat oli tehty jo ennen hänen valintaansa. Oli itsestäänselvää että puolueen jäsenet olivat kyllästyneet Soinin jahkailuun hallitusohjelman noudattamisssa.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

"Oli itsestäänselvää että puolueen jäsenet olivat kyllästyneet Soinin jahkailuun hallitusohjelman noudattamisssa."

Heh, Soinihan noudatti hallitusohjelmaa, joka olisi myös Allah-aholle kelvannut.

Itse oon tyytyväinen kulpan räjähtämisestä.

Jarmostakin on tullut sitoutumaton. Joskus olis persujen kannattaja, jos oikein muistan.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Jos ja jos mutta kun Halla-aho julisti kuukausia ennen puoluekokousta, että Soini ja soinilaiset laitetaan vaihtoon. Tuossa tilanteessa oli selvää, että jotain piti suunnitella. Ja toisaalta kun on tiedossa se miten hommalaiset ja hallalaiset olivat suunnitelleet puolueen kaappauksen, ei jäljelle jäänyt paljon vaihtoehtoja. Puolueen hajaannus on ja oli muiden, kuin Soinin käsissä..

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Halla-aho uhosi jo kauan ennen valintansa varmistumista, että Soinin pitää luopua ministerisalkustaan. Muidenkin ministerien salkut olivat uusjaossa. Merkittäviä muutoksia hallitusohjelman kirjauksien tulkintaan oli myös luvassa. Ministerien olisi pitänyt hyväksyä nuo uudet tulkinnat, joita 8 hengen sisäinen oppositio näyttävästi keväällä vaati toteutettaviksi. Sinä sanot sitä jahkailuksi, minä kutsun sitä uudelleen kirjoitetusta hallitusohjelman linjauksesta.

Laura Huhtasaaren nimittäminen ulkoministeriksi olisi ollut myös hallituskumppaneille liian kova pala. Uskon sen olleen viimeinen tikku, joka katkaisi viimeisenkin yhteistyömahdollisuuden kaikkiin suuntiin.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus Vastaus kommenttiin #23

K.N:"Halla-aho uhosi jo kauan ennen valintansa varmistumista, että Soinin pitää luopua ministerisalkustaan. Muidenkin ministerien salkut olivat uusjaossa."

Mitään syytä toki epäillä, etteikö Niemeläinen tapansa mukaan tietäisi asioista paremmin kuin asianosaiset, mutta ainakin Halla-aho on itse kiistänyt että mitään ministerilistaa olisi ollut. Soinin vaihtumista toivonnut, mutta mitä itse olen asioita seurannut, niin tuntuu olevan melko normaalia että puheenjohtajan vaihtuessa myös ministeripaikka vaihtuu.
Näin on toimittu ymmärtääkseni kaikissa muissa puolueissa, en oikein ymmärrä miksei sitä olisi voinut sallia PS-puolueellekin?

PS ne "kirjauksien tulkinnat" taisivat olla jo siellä hallitusohjelmassa kirjoitettuna. Halla-aho vain toivoi että niitä noudatettaisiin.

https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-kiistaa-huh...

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Valitettavan usein ego kulkee ajatuksen edellä.

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Kun lähtee valtakunnan politiikkaan mukaan, (mikä on oma valinta), niin joutuu ryöpytyksen kohteeksi. Vauva-lehden forumilla, hommaforumilla, Suomi24:lla, mitä näitä onkaan haukutaan kaikkia poliitikkoja. Katainen, Stubb, Väyrynen, Halla-aho kaikki ovat saaneet höykytystä nimimerkkien takaa.

Yleensä julkisuuden henkilöt eivät käy lukemassa itsestään juttuja. Ei kannata tuhlata energiaa moiseen, kun herrojen haukkuminen on ollut kansanhuvia jo ennen nettiaikaa.

Ammatinvalintakysymys. Julkisuus ja valta tuo omat etunsa ja nämä varjopuolensa. Jos jatkat politiikassa, pitää vain kasvattaa paksumpi nahka.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Oli isänmaan etujen mukaista toimia, kuten toimitte ja estitte hallituksen hajoamisen ja hallituspohjan muuttumisen ja RKP:n nousun hallitukseen. Hyvä näin, mutta murheellista Perussuomalaiset-puolueen hajaannus. Uskon, että hallitustaipaleen edetessä ja ihmisten alkavan ymmärtämään hallituksen tekemiset työllisyyden, viennin ja talouden nousun hyväksi olisi nostanut perussuomalaisten kannatusta kovasti kauden loppua kohden ja seuraavien vaalien lähestyessä. Minä näen hajaannuksen syyt hommalaisten ja hallalaisten aiheuttamiksi. Heidän intresseissä oli puolueen valtaaminen ja siinä he valitettavasti onnistuivat ja tietysti puolueen johdon sinisilmäisyydenkin takia.

Hyvää kesää ja lomaa Jarille. Olet toiminut ministerinä mallikelpoisesti koko yhteiskunnan hyvää ajatellen...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Olet toiminut ministerinä mallikelpoisesti koko yhteiskunnan hyvää ajatellen..."

Varsinkin työttömien kyykyttäminen on saanut suurta suosiota.

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä

Moneenkin asiaan tässä vuodatuksessa voisi ottaa kantaa, mutta pidättäydyn tässä kohtaa viisaasti kaikesta muusta paitsi yhdestä.

Argumentti: "Tavoitehan ei ole eikä voi olla pelkkä gallupkannatuksen nostaminen, koska eihän sillä päästä päättämään yhtään mistään." ei kestä minkäänlaista tarkastelua.

Ei varmaankaan gallupkannatus tuo päätösvaltaa, mutta gallup kertoo sen mikä on todennäköisesti ainakin suunta todellisessa kannatuksessa. Sitten kun todellinen kannatus mitataan, eli vaaleissa, jaetaan paikat ja päätösvalta.

Jos siinä jaossa porukka on mopen osilla, kuten perussuomalaiset Soinin-Terhon hallituspolitiikalla olisivat olleet, puolueella ei yksinkertaisesti ole mitään vaikutusvaltaa.

Ei puoluetta jolla ei ole paikkoja, tarvitse kiinnostaa kenenkään kuunnella - jos puolueella on tarpeeksi paikkoja, sitä on muiden kuunneltava, vaikkei kiinnostaisi.

Pointti; kannatus ei ole politiikassa tavoite vaan lähtökohta. Jos menetät kannatuksesi, ei kannata uhota ja syyttää kannattajia, vaan katsoa ihan vaan kiltisti peiliin. Miten meni omasta mielestä?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Jos puolue ajautuu sivuraiteelle eikä kannatuksella ole mitään virkaa, kannatus hupenee vääjäämättä. Kokoomus oli koko 1970 -luvun oppositiossa vaalituloksista riippumatta. Kokoomuksen kannatus ei kasvanut, vaan lopulta laski äänestäjien ymmärrettyä, että ääni Kokoomukselle meni täysin hukkaan. Päätösvalta oli tuohon aikaan muualla.

Puolueen kannatusluvulla on merkitystä vain, kun puolue on hallituksessa. Kannatuksen mukaan jaetaan ministeripaikat. Pienempikin hallituspuolue voi saada merkittäviä asioita hallitusohjelmaan hallitusta muodostettaessa ollessaan tärkeänä ryhmänä enemmistön turvaamiseksi.

Oppositiossa ei politiikkaa ohjailla eikä asioista päätetä. Oletko huomannut Demarien saaneen yhtään merkittävää aloitettaan läpi tällä hallituskaudella? Se on sentään suurin oppositioryhmämme tällä hetkellä. Luuletko, että maakuntavaalien ajankohta sovitetaan Demarien suunnittelemaan ajankohtaan eduskuntavaalien yhteyteen? Oppositio haukkuu hallituksen päätöksiä aina. Hallituksen ei tarvitse oppositiota kuunnella.

RKP on faktisesti PS-puoluetta pienempi. Silti sillä on ollut niin paljon poliittista merkitystä, ettei edes sen jouduttua oppositioon sille tärkeää kysymystä, ruotsin kielen asemaa, ole saatu purettua, ei edes heikennettyä. Ei, vaikka olitte sellaista luvanneet vaalitilaisuuksissanne.

Käyttäjän janimakela kuva
Jani Mäkelä

Aika paksua tarinaa, pari kommenttia;

Kokoomus todella oli oppositiossa ja sen hallitustaipaleen saldoa (mm. EU-liittovaltioon ajautuminen ja velkavankeus) mitaten kenties olisikin ollut kaukaa viisasta pitääkin se oppositiossa. Tosin täytyy muistaa että kokoomus oli tuolloin aikanaan eri puolue kuin nykyään, mm. ainut (SMPn ohella) jossa uskallettiin ainakin tietyissä piireissä arvostella Neuvostoliittoa. Huomannet siis takakautta sympatiseeraavasi suomettumista tässä?

Siinä olet oikeassa, että pienempikin hallituspuolue voi saada merkittäviä asioita hallitusohjelmaan. Tämä voi toteutua jos puolue on sopivassa vaa-ankielessä ja osaa vaatia.

Perussuomalaiset ajettiin hallitukseen hinnalla millä hyvänsä, Soinin ja hänen parin hännystelijänsä ministeripaikkojen turvaamiseksi. Ei siinä ollut kyse mistään muusta kuin hallitukseen pääsystä. Ja tämän Soini julkisesti tunnusti ennen neuvotteluja. Neuvottele siinä sitten, kun keskeiset neuvottelujen takapirutkin ovat kokoomuksen juoksupoikia.

Oppositiossa ei asioita päätetä, mutta sieltä luodaan kyllä painetta. Kokoomus on aika immuuni oppositiosta tulevalle arvostelulle paitsi koskien koulutusleikkauksia, mutta perussuomalaisille ja keskustallekin arvostelu on ollut kovaa. Maakuntavaalien lykkääntyminen eduskuntavaalien yhteyteen on täysin mahdollista. Aika näyttää ja kukaan ei ole vielä sanonut että koko uudistus etenee.

RKP taas ei ole suinkaan yksin pakkoruotsikysymyksen kanssa. Keskustalla on jopa ruotsinkielinen piirijärjestö. Demarit ovat hyvin yksituumaisesti pakkoruotsin takana, siellä on erittäin voimakas sisäinen blokki sen takuumiehenä lähtien Lipposesta. Kokoomuksessa tilanne on samanlainen eikä moni heidän riveistään uskalla ainakaan aktiivisesti puhua pakkoruotsia vastaan.

Oikeastaan tilanne on sama kaikkialla muualla paitsi perussuomalaisissa. Kun pienemmistäkään puolueista mikään ei aktiivisesti vaadi pakkoruotsin poistoa, on todella kova suoritus (yksi niistä harvoista) että hallitusohjelmaan saatiin kielikokeilu. Kokoomus yritti jallittaa sen toteutuksen mutta niin vaan meni laki eteenpäin.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #36

Tottakai minä sympatiseerasin johonkin aikaan lapsuudessani myös konsensusta ja suomettumistakin, se lienee väistämätöntä 60-luvulla syntyneelle. Kokoomuksen oppositioasemaa en kylläkään sympatiseerannut koskaan. Varhaisteini-iässä olin oppinut vastustamaan alituista kumartamista itään.

Kokoomuksen ikuinen oppositioasema päättyi eduskuntavaaleissa 1987 minun ehätettyäni äänestysikään, minun ääneni oli ensimmäistä kertaa mukana.

PS ei ajautunut hallitukseen millä hinnalla hyvänsä. Se lähti hallitukseen vaalitappion jälkeen, kannatushan oli jo laskeva jytky-ykkösen jälkeen. Puolueen oli pakko näyttää pyrkivänsä oikeasti muutokseen. Jos kyse olisi ollut ministeripesteistä, Soini olisi voinut päästä parempaan asemaan sateenkaarihallituksen kokoamisvaiheessa neljä vuotta aiemmin.

Jos olin oikeassa pienten hallituspuolueiden asemasta, olet sinäkin oikeassa opposition aiheuttamista paineista. PSn kannatuksen nousulla oli vaikutusta varsinkin heikoksi jääneen sateenkaarihallituksen politiikkaan. Urpilaisen Kreikka-vakuusvaatimukset nousivat tosin esiin vaalikamppailussa, mutta uhkaksi nousseen PS:n arvostelun kohteeksi joutumisen pelko sai ministeri Urpilaisen pitämään vakuusvaateestaan kiinni loppuun asti. Vakuudethan olivat Suomelle tappiollisia, äärettömän haitallisia ja ovat osoittautuneet arvottomiksi.

Pakkoruotsikysymys on Suomen kannalta lillukanvarsi. Pidän sitä vähämerkityksisenä, vaikka kyllähän se kouluaikana kovasti vieläkin nuorisoa tuntuu rassaavan. Maahanmuuttoasiat ovat samalla tavalla pienen pieni murunen, mutta jotkut tuntuvat siihenkin takertuvan kaiken kurjuuden selittäjänä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Jos puolue ajautuu sivuraiteelle eikä kannatuksella ole mitään virkaa"

Perussuomalaisten puolue ajautui sivuraiteelle koska Soini ei halunnut ajaa hallitusohjelmaan kirjattuja puolueensa tavoitteita. Mitä hyötyä on puolueesta joka ei halua edistää omia tavoitteitaan?

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Soini on toiminut esimerkillisellä tavalla puolueen nostamiseksi suureksi hallituspuolueeksi. Rakkikoirista ei siihen ole koskaan...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset