Jarpan blogi Ajatuksia ja kommentteja elämästä

Onnea valituille

Kiitos kaikille minua vielä äänestäneille.

Siniset ja siinä samalla minä koimme katastrofin vaaleissa. Siinä ei ole mitään seliteltävää. 

Minulta kysyttiin eilen ja tänään toistuvasti yksi kysymys: kaduttaako että läksit pois perussuomalaisista? Ei kaduta.

Olen johdonmukaisesti tätä toistanut siitä viikonlopusta lähtien kun asia oli itselleni selvä. Ja teen sen myös nyt.

En ole millään tavalla katkera. Olen helpottunut ja kiitollinen. Kiitollinen siitä, että sain tehdä tämän matkan. Kahdeksan vuotta kansanedustajana ja neljä vuotta ministerinä. Sitä kokemusta ei kukaan saa minulta pois. Tittelit häviävät, ne ovat vain lainassa, muistot kuitenkin jäävät. Sanotaan, että päivääkään en vaihtaisi pois. Minä vaihtaisin muutaman päivän. Mutta päällimmäiseksi mieleen jää kuitenkin muistot. 

Mitä nyt? EU-vaalit ovat mielessäni. Mutta aion lomailla muutaman päivän ennen sitä. Ja hoitaa toimitusministerinä työni loppuun saakka. Eli siihen hetkeen kun maahan on saatu muodostetuksi uusi hallitus.

Sellainen syntyy. Ei helposti, mutta syntyy. Se vaatii kuitenkin sitä, että sinne haluavat joustavat omista tavoitteistaan eli tekevät kompromisseja. Aivan kuten olen monesti kirjoittanut. Vain siten se voi syntyä.

Ja kun tehdään kompromisseja, joku pettyy ja jopa suuttuu. Ensimmäiset vaalilupaukset koetaan rikotun heti alkumetreillä. Näin se tulee menemään.

Toivotan jaksamista, rohkeutta  sekä viisautta uusille valituille päättäjille. Vilpittömästi. Olen teidän puolellanne, koska tiedän mihin te joudutte. 

Palataan niihin pidettyihin ja pitämättömiin vaalilupauksiin sitten kun neljä vuotta on kannettu hallitusvastuuta tai oltu oppositiossa viemässä omaa agendaa eteenpäin. Silloin punnitaan nyt valittujen taidot ja kyvyt seuraavan kerran. 

Onnea kaikille kansanedustajille. Olette tulleet valituksi hienoon ja vastuulliseen tehtävään. Nyt on teidän vuoronne.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

17Suosittele

17 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (112 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Tähän taitaa sopia termi "kaatui saappaat jalassa". Hyväkään joukkuepelaaja ja hommansa vastuullisesti hoitava ei välttämättä tule valituksi. Se ei ole hyvä asia, mutta se on politiikan todellisuutta.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

En ole sinisten, enkä perussuomalaisten äänestäjä. Nostan kuitenkin hattua Lindströmille. Hän oli mies paikallaan.
Kirjoituksesi kuvaa henkistä vahvuuttasi!

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström
Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Hallituksen varmaankin helposti lähestyttävin ja hyvin maalaisjärkeä käyttävä ministeri, ikävä että et päässyt jatkoon. Onnea uusille poluille.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Samaa mieltä Jannen kanssa. Lykkyä tykö mihin sitten ryhdytkään.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Nyt toteutui se kannatusmittausten virhemarginaalin alapää sinisten kannatuksen osalta, eli oli lähellä nollaa.
Näistä kannatuslukemista on hankalaa lähteä EU-vaaleihin. Soini tuskin lähtee, koska on suuri todennäköisys, että voi kokea niissä vaaleissa tappion.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Soini uusi SMP:n katastrofin selvästi. Perussuomalaiset eivät lakanneet olemasta.

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

Oma vitsinsä oli siinäkin, ettei persujen hajoamisen jälkeen hallitus käytännössä mitään aikaiseksi enää saanutkaan. No aktiivimallin, mutta sitä ovat pitäneet keskeneräisenä ja kömpelönä niin oikean kuin vasemmankin laidan asiantuntijat.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #37

Joku sanoi aktiivimallista hauskasti: siitä tulee mieleen se sotaelokuvien klisee kun konekivääri jumittuu ja alkaa summamutikassa räiskiä ympäriinsä.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Pisteet siitä että jaksoit keskustella Puheenvuorossakin. Muusta en sitten kamalasti pisteitä anna.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Ei kyllä näytä löytyvän Kouvolasta muuntokoulutusta kansanedustajasta vaikka siivoojaksi, lähihoitajaksi.

https://koulutukset.te-palvelut.fi/kt/?locations=K...

Mutta vittuilu sikseen olet aika poikkeuksellinen ukko siinä, että nämä blogisi ilmeisesti itse kirjoitat, jopa näitä luet, jopa kommentoit joka on poikkeuksellista ja ansaitsee papukaijamerkin.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#8

Kirjoitan ihan ite. Eihän tällaista suttua kukaan muu saisi aikaan....

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Näillä palstoilla on nähty sinisten ministereitä, joten heille uusintamatsiin EU-vaalissa Halla-ahon kanssa, ja miksei muillekin:

Vanha kartanokulttuuri on ladannut kirkkoslaavin tohtori Halla-ahoon suuria odotuksia valituista valituimpien erityisyyden säilyttämiseksi kieliperustalla aateliston varsinaisten erivapauksien tultua puretuiksi yksilön valinnanvapautta rajoittavina valistusajan ihmisihanteiden myötä myös kaukaisessa Suomessa. Voitaneen olettaa, etteivät maahanmuuttajien lapset pääse peruseiralaisten kanssa samoihin luokkahuoneisiin.

Käyttäjän TeppoOikari kuva
Teppo Oikari

Nyt Jari tutustumaan asiakkaana TE-kyykytykseen, nypläyskursseihin ja karenssien maailmaan.

Ei se satu.

Ainahan voi kömpiä takakonttiin piiloon pahaa maailmaa.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#12

Ei vielä, ei vielä. Kiitos empatiasta...

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

Kesäteatteri ei vain istu demokratiaan ja poliittinen muisti on pitempi.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Nykydemokratia on kesäteatteria ja ihmisten muisti on edelleen sen enintään puolen vuoden mittainen.
Jos ei olisi niin Kokoomuksen kannatus olisi 10 % luokkaa.

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko

Ymmärrätköhän sinä raasu VIELÄKÄÄN missä meni oikein meni pieleen?

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#14

Väitän, että paremmin kuin sinä.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Onnea tulevaisuudelle rakentamaasi aktiivimallia omakohtaisesti toteuttaessasi.

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

M.A:"..rakentamaasi aktiivimallia omakohtaisesti toteuttaessasi."

Harmittavasti tuskin kuitenkaan tulee itseään koskaan koettelemaan.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Luultavasti siksi että jos punamulta tulee, aktiivimalli kumotaan ensi töikseen.

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko Vastaus kommenttiin #20

ja pullamössö- torkkupeitto vartiaisesta työministeri?

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #23

Huh, mikä painajainen!

Hallitus tulee muodostumaan pohjalle sdp-vihr-kepu-vas-rkp. 116 paikan enemmistö.

Kok ja persut ulkona ilman muuta.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #20

Mark, siis työnantajien pitää tästedes hakea työntekijät kotoa soffalta.

Käyttäjän TeppoRaininko kuva
Teppo Raininko Vastaus kommenttiin #20

Ja vielä luultavammin siksi, että en usko herra Lindströmille olevan mikään ongelma työskennellä 18 tuntia 65 päivän aikana. Taitaa olla tottunut kovempaankin tahtiin.

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko Vastaus kommenttiin #77

niin, kyllähän se paskanjauhantakin työstä alkaa käymään kun sitä tarpeeksi harrastaa

Käyttäjän Aristotellus kuva
Tomi Salonen Vastaus kommenttiin #89

Olisin mielelläni lukenut myös perustelut sutkautuksillesi. Nythän puhui suu eikä pää. Siitä ei mitään jää.

Käyttäjän Aristotellus kuva
Tomi Salonen Vastaus kommenttiin #98

Tämä oli Petri Kokon kommentteihin.

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko Vastaus kommenttiin #98

#98, 99

Tä? Mikäs puskahuutelija se siellä?
Eikös tällä foorumilla sääntöjen mukaan keskustelujalla pidä olla tunnistettava profiilikuva? Laita naamas reippaasti esille niin voidaan ehkä keskustellakin.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström Vastaus kommenttiin #89

#89

Aivan. Pidä taukoa, niin ei käy noin.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Hieno poliittinen historia omantunnon ohjaamana. Sinisiä ja suurinta osaa porukastanne arvostettiin ja arvostetaan. Teidän kannalta on tietysti harmillista, että arvostus tulee muitten puolueiden äänestäjien ja poliitikkojen piiristä. Mutta on sekin jotain. Menestystä jatkossakin. Olet saanut tehdä ja vaikuttaa enemmän kuin valtaosa kansanedustajista tulee koskaan tekemään. Ymmärrys ja substanssi siitä mitä on tekemässä ja kehen se kohdistuu on nykypolitiikassa harvinaista. Mutta....arvokasta tekemistä kunnissa ja maakunnissa riittää. Teroitatte hieman lisää sinistä kynää. Ajassa. Siinä se syntyy visio myös tulevaisuudesta.

Käyttäjän ToniVoutilainen kuva
Toni Voutilainen

"Surkea poliittinen historia, hillotolpan ohjaamana." Oli pakko korjata.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Ei minun näkemyksiä voi eikä pysty korjaamaan. Mutta oikeus sinullakin on toki omaan mielipiteeseen. Vaikka toisen mielipidettä "hyödyntäen".

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko

hahaha, ihan parasta huumoria tällainen :) Oletko ajatellut uraa vaikkapa stand-up koomikkona?

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Toisten vahingolla ei saa ilkkua mutta minua kiinnostaa kovasti miksei olisi voinut jatkaa vaikuttamista perussuomalaisissa? Onhan noita kavereita ympäri muitakin puolueita jotka hampaita kiristellen istuvat ko. puolueen nykylinjaa seuraten - vain odottaen, että pj joku armas päivä vaihtuisi ja linja myös.

Valtio kyllä pärjää vaikka hallituksia tulee ja menee. Pellet vaihtuu mutta sirkus säilyy.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#21

Ville. Olen asian selvittänyt monen monta kertaa. Joten en motiivejani ryhdy tässä toistamaan.

Virkamiehet säilyy, päättäjät vaihtuu.

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Se on hyvä ettei tarinasta lipsuta. Itseäni vaan kiinnostaa sen takia, että yleensä on motiivi ja "motiivi", oikea syy ja julkisuudessa kerrottu syy. Kuten avioeroissa 'kasvoimme erilleen' joka voi tarkoittaa todellisuudessa mitä tahansa. Mutta toisaalta se on jo nyt merkityksetöntä historiaa - jota varmasti tullaan kaivelemaan vielä monen monta kertaa :)

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Jari virheesi oli se että suostuit pelaamaan Kokoomuksen korteilla. Oli lähinnä Petteri Orpon ja Juha Sipilän työkalu jonka päälle kaatui kaikki se roska mitä he teettivät sinulla.

Vai lähtikö kiky ja aktiivimalli sinun ajatuksistasi sellaisina kuin ne toteutettiin?

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#25

Eivät lähteneet. Mutta olin mukana niitä sopimassa ja siksi vastuussa.

Pekka Nummela

Muista Jari ilmoittautua TE-keskukseen heti ministeripostin päätyttyä ettei tule sitä karenssia turhaan. Ei sielläpäin kyllä noin vanhat muuntokoulutukseen pääse eikä mihinkään töihinkään mutta sitä palkatonta työkokeilua varmasti järjestyy vaikka sikatalouden piiristä. Kannattaa kuulema laittaa lippalakki päähän että erottuu muista. Äläkä huoli vaikket pystyisikään täyttämään ektiivisuusehtoa. Kyllä se Antti sen aktiivin kohta purkaa....paitsi jos Petteri kieltää. PS. Muista pitää vapaa-ajan tapaturmavakuutukset kunnossa jos vaikka tulee vanhoja työkavereita kylillä pimeänaikaan vastaan.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

"Muista pitää vapaa-ajan tapaturmavakuutukset kunnossa jos vaikka tulee vanhoja työkavereita kylillä pimeänaikaan vastaan." Huh huh...onpa aikamoinen uhkaus. Leirikin on hyvin arvattavissa, mistä tulee.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Täysin turhaa uhkailla Lindströmiä. Läheltä käyttää ettei kyse ole laittomasta uhkauksesta. Syytä epäillä -kynnys täyttyi heittämällä.

Jos et osaa kritisoida asiallisesti, on parempi jättää lässytykset lässyttämättä. Sinisten toimintaa voi arvostella kunnolla muutenkin kuin lähteä uhkailemaan väkivallalla.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström
Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Joidenkin äänestäjien mielestä Pekka Nummelan kaltaiset uhkailijat ja rikoksista esim poliittisesta väkivallasta tuomitut ovat kiva protesti.
Tällaisen golemin hommaforumin perustajat ja ylläpitäjät ja rahoittajat ovat luoneet.

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Kiitoksia hyvästä vaaliväittelystä!
- Valitettavasti olin aika oikeassa sinisten kohtalosta ja muidenkin mikropuolueiden-ja liikkeiden tuloksesta.
( Yhteensäkään korkeintaan 2-3 läpi ja vain Hjallis meni.)

Mikä oli oma "minimiveikkauksesi...?"

Soini on ihmeen tyly-ja lyhytsanainen tuolla plokissaan, vaikka vielä hetki sitten hehkutti sota-Jussiakin "valtakunnalliseksi ääniharavaksi?"

Tuomo Pentikäinen

Olen erittäin epä-perussuomalainen tai sininenkään. Mutta arvostin työtäsi ministerinä sekä avoimuuttasi vaikeidenkin asioiden edessä.

Kiitos hyvästä ja suoraselkäisestä työstä ja parhainta jatkoa.

Käyttäjän soppakour kuva
Antti Kettunen

Ja kukaan ei jäänyt kaipaamaan. Pettureille pettureiden kohtalo. Kiitos Suomen kansa.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#32

Olet väärässä. Moni tuntuu kaipaavan. Mutta ei sentään Suomen kansa.

Palataan tähä ”petturuuteen” kun arvioidaan seuraavan hallituksen tekemisiä ja aikaansaannoksia, sitten aikanaan.

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Uskotko että siniset esim. seuraavan neljän vuoden aikana kääntyvät puhtaalta, tyhjältä pöydältä ja lähes tyhjällä kassalla uuteen alkuun ja nousuun?
Ja tekeekö Sipiläkin, tai keskustan uusi sateentekijä uuden, keskustalaisen jytkyn?

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström Vastaus kommenttiin #56
Teijo Killström

Mites,tämä pettureille pettureiden kohtalo koskee kaiketi myös persuihin sisään loikanneita?
Vai onko kyse eri asiasta, silloinko ei ole petturi entistä puoluettaan kohtaan?

Mikähän siinä on että persuissa tälläista öyhötystä ja uhkailua tuntuu esiintyvän oikein urakalla ja muissa tätä ei ilmiötä ole havaittavissa?
Vertailukohtaa saa hakea lähinnä kiihko-uskovaisista, samalla lailla nimittäin käyttäytyvät ja uhkailevat niitä jotka haluavat lähteä uskosta/lahkosta koska eivät enää tunne sitä asiakseen.
Kiihkovassareissakin harrastettiin samaa meininkiä, aikoinaan laadittiin jopa teloituslistoja.

Jos jostain kumman syystä olisin persujen puheenjohtaja niin antaisin lähtöpassit puoleesta jokaiselle öyhöttäjlle ja uhkailijalle.
Puoluetta kun on paha markkinoida uhkailuin ja öyhöttämisellä sillä ensimmäisenä monella ajatteluun taipuvaisella on mielessään kysymys: Uhkaillaanko minuakin jos liityn ja jostain syystä eroan?
Silloin päätelmä on: Parempi olla liittymättä.

Käyttäjän kapavalimaki kuva
Kari Välimäki

"Kun kiipeät ylös, katso tarkkaan kenen päälle astut, sillä he ovat odottamassa sinua kun tulet alas. "- Kiinalainen sananlasku.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Ei voi kuin ihmetellä tätä viimeisen hallituksen johtajien, erityisesti pääministeri Sipilän aiheuttamaa maamme demokratian irvikuvaa.

Nyt meillä on toimitusministereitä jolla ei ole yhtään kansanedustajaa eduskunnassa, ja joiden puolueen kannatus on 1%. Yhtä suuri kuin rikollisjengiläisten määrä verrattuna tavallisten kansalaisten määrään.

Paavo Väyrynen sanoi sen vahingossa ääneen.
Kokoomus yhdistettynä Sipilällä oli yksi puolue. Siihen lisättiin Sinisten marionettilauma.

Yksi eturyhmä piti maatamme vallassaan edellisen hallituskauden.
Mikä tämä eturyhmä oli? Keiden etuja se ajoi?

Suurin puhallus mitä olen koskaan nähnyt.

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Vielä suurempi "puhallus" se olisi ollut, jos, maakunta-ja markkinamallinen sote puhalluskin olisi onnistunut, jota röyhkeästi ja voimalla yritettiin päätyyn ja sinisetkin seurasivat rytinää katseella?!
...Ja sitten täys takinkääntö, syyttely ja paljastusten vyöry siitä mitä OIKEASTI tapahtui ja minkä takia-OIKEASTI!

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko

#52
Juuri näin, sanopa se.Poliitikkoihin ei voi luottaa, ei kehenkään.

Käyttäjän kapavalimaki kuva
Kari Välimäki Vastaus kommenttiin #109

Poliitikot ovat kuin vaippoja. Ne pitää vaihtaa usein ja samasta syystä.

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

Lidströmille hatun nosto, että olit sentään suoraselkäinen ja johdonmukainen.

Käyttäjän TuulaTakkala kuva
Tuula Takkala

Hyvin tehty, Jari!

Odotetaan nyt, kun uusi hallitus alkaa nostamaan työllisyysastetta. Vähintään 75%:iin pitäisi saada, mieluummin ylikin.

Ja vääntämään sotea ja sotua...

Toivon todellakin, että persut istuu tässä hallituksessa. Puolivaljein mielestäni saivat tuon kannatuksensa. Rintamakarkuruutta, jos eivät nyt kanna vastuuta ja tartu ns. puikkoihin.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#44

Kiitos Tuula.

Minäkin odotan, että kun ääniä annetaan noin paljon, se tarkoittaa rohkeutta tarttua hallitusvastuuseen. Joo, ei ehdoitta, mutta neuvotella pitää ja sopia.
Kun nostetaan työllisyysaste 75%:iin, niin voidaan neljän vuoden päästä palkita hyvin tehdystä työstä. Tosin, se voi olla niinkin, että keinot nostaa työllisyys saattavat olla sellaisia, että äänestäjä ei tykkää. Voi olla niinkin...

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kiitos Jari, olet ollut viiteryhmäsi reiluimpia poliitikkoja.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#45

Kiitos.

Joku voisi kuvailla uhkarohkeaksi ja yllytyshulluksikin.

Simo Mäntymäki

Onnea seuraaviin haasteisiin. Mielestäni olit hyvä työministeri ja teit kaiken mitä pystyit tuossa virassa. Kukaan ei voi yksin päättää kaikesta ja siksi ketään yksittäistä ihmistä on turha arvostella hallituksen teoista tai virhearvioista. Parhaasi yritit ja sen pitää riittää.

Heikki Leisti

Eiköhän nyt ole aika kääntää uusi lehti.
Siniset eivät saaneet mitään hyvää aikaiseksi.
Muistamme heitot:"Perustuslakitalebaaneista ynnä muista."
Toivottavasti saamme työministerin joka ihan oikeasti ymmärtää asian oikean laidan.
Eduskunnalla on tällä uudella edessään isoja urakoita esimerkiksi koko vanhuspalvelulaki tulee avata se oli susi jo syntyessään.
Ja työttömien rankaisulaki tulee muuttaa .
Pitkäaikaistyöttömät kaikki järestään eläkkeelle ja työpaja toiminta se on aivan turhaa aikuisten ihmisten kiusaamista.
Toivon syvästi että saamme Suomelle punavihreän hallituksen punaisemman kuin koskaan.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#61

En voisi olla vähempää samaa mieltä kaikkien pitkäaikaistyöttömien päästämisestä eläkkeelle. Osan kyllä, ei kaikkia.

Kysyppä kuule mitä mieltä vasemmistossa ollaan työpajatoiminnasta? Tuo esityksesi menee aivan konkeloon sen kanssa.

Heikki Leisti

Olen seurannut tätä työpajatoimintaa ainakin meidän kunnassa se on kaikkea
muuta kuin työpaikan saamiseen tähtäävää.Minusta ei ole soveliasta se että
aikuiset naiset liimaavat itse värkättyihin joulukortteihin tontuille partoja.
Vai onko muista tämä asia ok.?
Kaikki työkyvyttömät eläkkeelle sillä tämän päivän menossa
he eivåt pärjää ja kuka yrittäjä edes haluaisi palkata heitä?
Olen niitäkin nähnyt jos samasta asiasta pitää sanoa monta kertaa niin kuka jaksaa?.
Itse olen työkyvöttömyyseläkeläinen työpaikkakiusaamisen uhri
olen työllistänyt itseni teen vapaaehtoistyötä ilman palkkaa
vanhusten parissa tulen snadilla eläkkeellä toimeen kun osaa
miettiä mitä tarvitsee ja mitä ei.Työpaja toiminta voi ola hyväksi jos toiminnasta vastaavat henkilöt ovat koulutettuja tehtäväänsä.
Kenellekään ei ole hyväksi se jos toimintaa johtavat henkilöt ovat vailla minkäänlaista koulutusta.Onneksi vasemmistossa sallitaan erilaisia mielipiteitä
toisin kuin muissa puolueissa.Ihmistä tulee kannustaa löytämään työtä ruikuttaminen ja pään silitys eivät ketään auta.

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Muistelen että aikanaan "tosi ison jytkyn" hurmiossaan Soini olisi sanonut, että tuli niin suuri potti, että tästä saisi syvin kaksikin puoluetta...?
- Ehkä ajatteli, että karvahattumallia ja toista fiininpää,
"arvokonservatiivisempaa" jota hän, uskonnollisena arvokonservatiivina johtaisi?

...Loikan ja sinisen puolueen yrittämisen aikoihin ajattelin, että ilmeisesti sinisestä puolueesta oli toiveissa saada ja tehdä juuri sellainen, koska enää ei puhuttu "suomen suurimmasta työväenpuolueesta", vaan käännettiin takit ja ilmoitettiin, että kuulumme keskiluokkaan, ajamme keskiluokkaisia arvoja ja tavoittelemme mm. kokooomuksen ja kristillisten tapaan keskiluokkaisten, isänmaallisten arvokonservatiivien kannatusta, joissa porukoissa ei sitten kuitenkaan tunnettu tykövetoa sinisten suuntaa ja kävi niin kuin vaaleissa kävi...?!

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Kiitos vahvasta suorituksesta. Jos hallitusneuvosttelut eivät ota sujuakseen, ehkä saamme pitkästä aikaa virkamieshallituksen, jossa olisi tarvetta hyville virkamiesministereille :-).

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#67

Kiitos Juho.

Todellakin toivon, että ne sujuvat ja ne joille on nyt valta annettu myös kantavat sen.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Sinisillä oli 5 ministeriä ja 17 kansanedustajaa. Sitä voi jo pitää jonkinmoisena saavutuksena saada tämä vaaleissa nollaksi.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#68

Se on aivan totta. Tosin ei se meille mikään täydellinen yllätys ollut. Ja ajattele, siitäkin huolimatta, ei kaduta.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Ymmärrätkö Jari entisten äänestäjiesi kokeman katkeruuden? Voi olla sillä tavalla hyvä mies että kantaa vastuuta, mutta luottamuksen voi menettää vain kerran.

Siitä pisteet sinulle että tietääkseni et sortunut vähättelemään entisiä puoluetovereitasi ja äänestäjiäsi kuten vaikkapa Sampo Terho ja erityisesti Simon Elo tekivät.

Minäkin pidin ja pidän sinua hyvänä ihmisenä pohjimmiltaan, mutta osa minusta on loikkareille todella katkera.

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Samoin kokivat ja ajattelivat varmaan "kansan syvät rivit" vaaliuurnilla, kun "kiittivät" sinisiä, heidän miljonääri-yrittäjä-saneeraaja-Sipilälle, kokoomukselle ja Petteri Orpolle, epäitsekkäästi, tekemistänne tuki-ja apupalveluksista.

- Saneeraaja Berner väistyi, pääsaneeraaja lähti ovet paukkuen ja kansa "kiitti" apu-ja tukipalveluksia tehneitä sinisiä vaalikopeissa...
Vain taustajokeri Petteri Orpo jäi kokoomuksen kannatuksen säilyttäen hymyilemään ovelaa hymyään ja olemaan tiukkana uutta isänmaan johtoryhmää koottaessa.

Sinisten "hautakiveen" voisi hyvin hakata sanat:
" Isänmaan rakkaus, sankarihurskaus ja uhrivalmius..."

...ja nyt uutiset kertovat, että lentää"Suomi kuntoon" saneeraajan tunkkin!

eli edellen: "Sankarihurskaus, isänmaan rakkaus ja UHRIVAMIUS...?!?"

( Ehkä jäkipolvet kiittää Sipilää, Berneriä ja sinisiä-Orpo istuu peliringissä edelleenkin-porvarillisella (petollisella) sharmillaan...)

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#73

Totta kai ymmärrän. Erinomaisen hyvin. Tiesin heti hallitusohjelman hyväksymisen jälkeen(ja jo hallitusneuvotteluissa), että tämä osuu eniten juuri PS:n kannattajiin. Mutta silti se hyväksyttiin lähes yksimielisesti. Ehkä nyt kannattaa ottaa opikseen. Virheitä tekee jokainen, mutta vain hölmö toistaa niitä. Ikäviä päätöksiä on edessä ja ne voi välttää menemällä suosiolla oppositioon. Tai sitten, kantaa vastuuta menemällä hallitukseen. Siitä seuraa väistämättä selittelyvastuu äänestäjille kun reaalipolitiikka ja arki tulee eteen.

Se on kovin kummallista, että minua on tässä matkan varrella joiden taholta pidetty erittäin yksinkertaisena, koska olen vain ”amispohjalta” liikkeellä. Koulutuspohja tai tausta ei takaa mitään. Sen olen huomannut moneen kertaan.

Kiitos Mikko. Minä en lähde henkilöitä arvostelemaan vaan asiaa. Ja olen edelleen sitä mieltä, että tein aikanaan päätöksen jota en kadu. En vaikka kävi henkilökohtaisesti näin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Totta kai ymmärrän. Erinomaisen hyvin. Tiesin heti hallitusohjelman hyväksymisen jälkeen(ja jo hallitusneuvotteluissa), että tämä osuu eniten juuri PS:n kannattajiin."

Tuo hallitusohjelma jäi sitten perussuomalaisten vaatimusten osalta toteutumatta ja juuri tämä osui PS:n kannattajiin ja siksi te tipuitte eduskunnasta pois. Hallitusohjelma oli sinänsä kelvollinen perussuomalaisille ja 2017 Halla-aho vaati sitä noudatettavan, mutta siniset eivät.

Käyttäjän MarkoManninen kuva
Marko Manninen

Elämä on valintoja, joskus oikeita ja joskus vääriä. Itsekin olen niitä tehnyt. Olen Jari sinua arvostellut koskus ehkä aiheesta ja joskus aiheetta kun kuitenkin tiedän että politiikka niin kunta kun valtio tasolla on kompromissin yhteistulos kun päätös syntyy. Toivotan kuitenkin sinulle hyvää alkavaa kesää, ja tsemppiä tuleviin haasteisiin elämässä eteenpäin. Yhden aikakauden loppu on aina jonkin uuden alku. Tsemppiä sinulle.

Käyttäjän TapioTuomisto kuva
Tapio Tuomisto

Turhaan Linström lähti Soinin juonimaan irtiottoon persuista. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin miten Sinisten ideologia poikkeaa persujen ideologiasta, ettei siihen muka voinut jäädä? Sama maahanmuuttovastaisuus ja sama oikeistolainen yleispolitiikka. Mikä muka oli erilaista? Annoitte vain Soinin höynäyttää itseänne ja aivan varma juttu on että suomalainen äänestäjä voi sietää kaiken muun, mutta ei vaalipettureita. Soini tämän ymmärsi, eikä uskaltanut lähteä vaaleihin häpäisemään itseään, eikä uskalla lähteä myöskään eurovaaleihin. Eurovaaleissa teitä loikkareita odottaa sama kohtalo..valitettavasti.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Miten muuten kävi tän oliko se Ari Jalosen kanssa joka meni kokoomuslaisten tms ehdokkaaksi.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#80

Reilu 600 ääntä taisi tulla.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#79

Kerrran vielä ja kielon päälle. Tämä EI OLLUT SOININ projekti. Ei siis ollut, ja vielä kerran: EI ollut. Uskokaa nyt.

Käyttäjän artoollikainen kuva
Arto Ollikainen

Hyvin hoidit postiasi ja voit olla siitä ylpeä.
Tuo loikkaus toi sitten vaan paradoksin tehdyn työn ja kannatuksen välille.
Pää pystyssä uusiin haasteisiin ja kaikkea hyvää elämääsi.

Käyttäjän EijaSivonen kuva
Eija Sivonen

Ei kai sul hätää ole. Nostat varmaan tuntuvaa sopeutumiseläkettä. Ja nythän sulla on aikaa parannella sun kielitaitoo.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#82

Kiitos vaan.

Sinua ei ole tavoittanut lakimuutos? Ei ole eikä tule mitään sopeutumiseläkettä. Siksi se ei ole kauhean tuntuvakaan.

Kielitaitooni olen aina suhtautunut kriittisesti. Olen ollut kymmenissä kokouksissa, pitänyt valtavan määrän puheita ja käynyt keskusteluja monien ihmisten kanssa englanniksi. Uskon kielitaitoni kehittyneen juuri siksi, että olen uskaltanut sitä käyttää ja kehittää.

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Mitä mieltä olet aiemmasta, lähes ikuisuuden kestäneestä "sopeutumiseläkkeestä" jonka aikana "aktiivinen ja yrtittävä ex-kansanesustaja" ehti tehtä kaikenlaista, jotta sai leivän päälle vähän "juustoakin...?
- Kansanedustajana käytti paljon aikaa ja vaivaa vähäosaisten työttömien ja tulonsiirtoja tarvitsevien pienituloisten etujen leikkaamiseen, jotta "isänmaa pelatuisi...?!" ( Keppiaktivointia laiskoille köyhille!)

- Entä mitä mieltä olet "LEX-SOINISTA....?"

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko

Olethan sinä oikeutettu sopetumisrahaan ( 36–60 prosenttia kansanedustajan palkkiosta) jonka kesto kohdallasi on 3 vuotta.

Sekä lisäksi:

"Jos kansanedustaja on toiminut 15 viimeisen vuoden aikana esimerkiksi ministerinä, puhemiehenä, varapuhemiehenä tai valiokunnan puheenjohtajana, on hänelle maksettava sopeutumisraha tavallista rivikansanedustajaa suurempi."

Eikö nyt tasapuolisuuden ja demokratian nimissä tästä sinun ja kavereidesi "ansiosidonnaisesta" pitäisi leikata samassa suhteessa kuten te leikkasitte tavantallaajien pienistä päivärahoista 100 päivää?
Vai oletteko jotenkin parempia työttömiä ja ylempänä kuin tavalliset kansalaiset?

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko Vastaus kommenttiin #101

Lisäys edelliseen, tutkittuahan on että mitä nopeammin päivärahojen maksaminen loppuu niin sitä paremmin ihminen työllistyy.. vai miten se nyt menikään?
Tältä pohjalta myöskin poliitikkojen sopeutumisrahan keston ei pidä olla kuin max 400 päivää ja myöskin jatkuvasti on haettava töitä, kaikenlaisia myöskin oman ammattiosaamisensa ja mukavuusalueensa ulkopuolelta tai aktiivimallin rangaistus iskee.
On tyydyttävä jatkuvasti heikentyviin työehtoihin ja mitättömään palkkaan jolla ei pysty suomen kustannustasossa millään pärjäämään Myöskään korkeaa ikää tai uudelleen työllistymistä vaikeuttavia sairauksia eduksi huomioida.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #101

Ei oikeistolainen politiikka sillä yhtään vähene että purkaa kiukkua väistyvälle oikeistopoliitikolle. Parempi tukea nykyisiä vasemmistopoliitikkoja mitä voi tehdä monella tavalla.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström Vastaus kommenttiin #101

#101

Ei, se on kaksi(2) vuotta.

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko Vastaus kommenttiin #115

Joo, totta haastat. 2 vuotta. Erehdyin ja sorit tästä

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Jussi Halla-aho keräsi yksistään enemmän ääniä kuin Siniset yhteensä.

Minäkin veikkasin "väärää hevosta" äänestyskopissa Jyväskylässä 2017, mutta olin lojaali puoluekokouksen päätöksille.

Nyt ei harmita.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Niin silloin teillä oli vain Teuvo Hakkarainen
antamassa kännissä haastatteluja. Nyt teillä sentään on kunnon väkivaltarikollisia.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Tuollakaan "hevostelulla" ei pitkälle pääse :))

Arvi Hagelin

Niin se vaan on, että kansallinen konservatismikin perustuu yhteenkuuluvaisuuden tunteeseen. Jos sitä ei ole, niin kansakunta sulautuu vahvempiin kansakuntiin.

Osa puolueista asettaa kansan yhteenkuuluvaisuuden etusijalle. Puolueen nimi sen kertoo. Vihreät asettavat etusijalle "vihreyden", vasemmistoliitto "vasemmiston", jne.

Yhteenkuuluvuuden tunne, joka ei perustu identiteettiin, perustuu omaksuttuun mielipiteeseen. Kansallisuus ei ole mielipideasia vaan identiteetti, johon kasvetaan.

Kansallisen yhteenkuuluvuuden tunnetta ei tarvitse perustella. Muita puoluepoliittisia valintoja sen sijaan joutuu perustelemaan "objektiivisilla" teorioilla.

Siinä on se pieni ero.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Pitää muistaa, että tähän erikoiseen hallitusspektaakkeliin varsinainen syyllinen ei ole siniset! Pitkän (73v) elämäni aikana olen joutunut kerran jos kaksi vakavankin juonittelun kohteeksi ja jäljet johtavat sylttytehtaalle! Mikäli juonia kohdistetaan pienelle olemattomalle naisihmiselle niin miksi ei tärkeää valtaa pitäville! Eiköhän järkikin sano, että näistä valinnanvapauksista ja niihin liittyvistä vanhusten kaltoinkohtelusta olisi juuri valinnanvapauksia ja yksityistämisiä ajanut kokoomus vastuussa. Keskusta ja siniset kantavat päätöksistä nyt sitten seuraukset ja kokoomus porskuttaa!

Pitää myös muistaa, että taisi itse Halla-aho mainita, että perussuomalaiset ei ole sama puolue kuin mitä se oli Soinin puheenjohtajuuskaudella eli se Soinin ja Vistbackan perustama puolue!

Käyttäjän JarmoHauru kuva
Jarmo Hauru

Rehtiä puhetta, arvostan suuresti. Onnea uusiin haasteisiin!

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko

#40
no mitenkäs olet meinannut "vastuusi" kantaa? Sinä putosit, idioottimaiset lakitekeleet jäi.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#104

Vastaat itse esittämääsi kysymykseen. Sain ”tuomion” äänestäjiltä ja hyvä niin.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Persujen historiankirjoituksessa he eivät edes käyneet hallituksessa.
Jos oikeistolaisuus on jotain, se on matalaotsaista. Sen ovat meille persut opettaneet.
https://twitter.com/TSuontakanen/status/1118392159...

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Taitaa Sini, tuo olla omaa historiankirjoitustasi.
Eivät Perussuomalaiset ole kiistäneet olleensa hallituksessa 2017 saakka. Sitten puolue erotettiin hallituksesta kun puolueen puheenjohtaja vaihtui.
Tuollaiset Twitter.viestit eivät todista yhtään mitään. Jotkut täällä jopa linkittävät omiin korjoituksiinsa kun hakevat vahvistusta kirjoitukselleen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Lue nyt linkki ensin. Ja kyllä ovat äänestäjiä tässä asiassa huijanneet. Sitten vielä raivoavat sinisille vaikka he jäivät persujen yhdessä viitoittsmalle tielle.
Mut tietysti persut huijaa koska ne ei ole äänestäjien puolelle. Kukaan ei huijaa sellaista josta välittää.
Näitkö Jussi Sarsmon sotevideon. Siinä näkee kuinka vasemmisto valistaa. Teille valistus on kirosana.
https://youtu.be/-ZJcmD6DcCU
Ilman valistusta; kaaos, josta hyötyvät rikkaat ja lahkot ja mafiat. Se on persujen valinta, kaaos huijaamalla.

Martti Haapa

Kiitos Jari! Teit hyvää työtä työllisyyden edistämiseksi. Sait aikaan enemmän kuin edellisen hallituksen työministeri SDP:n Ihalainen. Hänen toiminnan aikana taisi hävitä työpaikkoja, ei ainakaan syntynyt lisää ja työttömien määrä kasvoi. On selvää, että ne joita olet joutunut hätistelemään sohvalta työelämään ja jonkin asteiseen omatoimisuuteen eivät ole toimenpiteistä pitäneet. No heistä ei ole ollut eikä heistä tule tämän maan rakentajiksi. Haukkua osaavat, siihen loppuu heidän taito.
Luulen, että Halla-ahon ryhmä tulee jäämään oppositioon, koska luulen, että vastuunkantaminen ei kuulu sen ryhmän hyveisiin. Toivottavasti olen sen suhteen väärässä.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#112

Minä olen toivonut ja toivon, että PS menee hallitukseen ja/tai se sinne otetaan mukaan. Kun kannat 4 vuotta salkkua ja vastuuta, voidaan vasta punnita se kuuluisa turnauskestävyys äänestäjien edessä. Sitä ennen, no, se on enemmän puhetta kuin tekoja.

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko

kommenttisi on juuri tätä porvarimielisten suoltamaa ja synnyttämää mielikuvaa ja paikkaansapitämätöntä schaissea työttömistä sohvallamakaajista ja kaikkien työttömien syyllistämistä siitä että ovat itse syypäitä työttömyydestään.
Ja mitä tuohan lausumaasi tämän maan rakentamisesta ja muka osallistumisen puutteesta loukkaa sydänjuuria myöten niitä joilla on pitkä ja menestyksellinen työura takanaan.

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#118

Petri hyvä. Nyt sinä tulkitset ensin aivan väärin sitä mitä minä kirjoitin ja tarkoitin. Ja sen jälkeen ryhdyt kommentoimaan siltä pohjalta. Ei noin. Pystyt kyllä parempaan jos oikein pinnistelet.

Minä viittaan kaikkeen siihen mitä on tehty. En ole missään vaiheessa kehunut kaikkia tehtyä onnistumisiksi tai vain hallituksen aikaansaannoksiksi. Olen ollut krititinen myös omaa toimintaani kohtaan mutta...

HO(hallitusohjelma) hyväksyttiin kaikkine karvoineen. Ja en kerta kaikkiaan voi ymmärtää siitä vastuusta luistelemista ja ”enhän minä, mutta kun ne muut”- asennetta. Kun hallitusohjelma oli hyvä, niin miten se muka muuttui yhdessä hetkessä sellaiseksi, että sitä voitukaan puolustaa?
Mitä tulee sitten maahanmuuttopolitiikkaan, niin toivotan nokkeluutta väistää perustuslain ja kansainvälisten sopimusten karikot. Kun me sitä yritimme, niin ei mennyt läpi. Jostain siis odotetaan löytyvän uusia tulkintoja?

Vain yksi kansanedustaja uskalsi olla eri mieltä hallitukseen menemisestä- V-M Saarakkala. Muut hyväksyivät ohjelman. Osa oli itse sitä neuvottelemassakin. Mutta vain osa otti koko neljä vuotta vastaan myös kiukun ja vihan. Siniset.

Käyttäjän PetriKokko11 kuva
Petri Kokko

#120

Tuo edellinen kommenttini mihin vastasit oli tarkoitettu tuon kasvottomana esiintyvän matti haapan erittäin ikävään ja asenteelliseen suhtautumiseen työttömiä kohtaan. Tämä on edesmenneen hallituksen ja politiikan perintö, mukaanlukien journalismi , se että työttömiä saa loputtomiin syyllistää ja haukkua siitä että ovat työttömyyden etuisuutenaan muka jotenkin kohdalleen valinneet ja että heitä kaikkia tulee siitä rangaistavan. Se toki myönnettäköön että varmasti näitäkin tapauksia on mutta työttömien massassa heitä kuitenkin on häviävän pieni osuus.
Henkilökohtaisesti haapalle , ja muillekin forumille osallistuville tiedoksi ja etenkin niille jotka ajattelevat samoin kuin tämä haapa työttömistä. Olen osallistunut tämän maan "rakentamiseen " jo lähes 40 vuoden ajan. En ole ollut aiheuttamassa tämän maan velkaantumista miltään osin, veroni ja lainani olen maksanut ja omaisuuteni olen rehellisellä työnteolla luonut.
Sille en mitään mahda että melkein 60 - vuotias ei ole enää kovinkaan kelpoinen työmarkkinoilla, oli sitten kuinka mittava cv ja työura tahansa, nuoremmalle sukupolvelle kun ei sillekään ole helppo sopivia tehtäviä löytää.
Siunatkaa itsenne ja rukoilkaa hartaasti ettette nykypäivän tasavalta suomessa joudu kokemaan sitä mitä monet suomalaiset tällä hetkellä kokevat työttömyytensä loukussa ja yritellen selvityä näitä aktivointeja ja leikkauksia väistellen.

Jarmo Grönman

Sinä voit kulkea pää pystyssä. Hoidit tehttäväsi ministerinä kiitettävästi ja isänmaan etua ajatellen.
Kaikkea hyvää sinulle tulevaisuudessa

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#122

Kiitos. Tämä viesti ehkä kuvaa asian kaksijakoisuutta hyvin. Osan mielestä olimme hallituksessa vain itsemme vuoksi, osa näkee toisin.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

no jos Sinisten äänisaalis oisi mennyt Persuille, Persut oisi nyt vaalien voittaja

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

#124

Ei se noin mene. Jos PS olisi ollut loppuun asti mukana hallituksessa, niin ihan himppasen epäilen kannatuksen suhteen. Joten ei tuota voi noin yleistää ja yksinkertaistaa. Itse asiassa lähtömme PS:sta varmisti monelle mahdollisuuden päästä eduskuntaan., ja meille putoamisen sieltä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset