Jarpan blogi Ajatuksia ja kommentteja elämästä

Kaikki blogit puheenaiheesta Biotehdas

Metsänhakkuista ja niiden kestävyydestä. Ja vähän muustakin osa2

Jatketaan edellisestä kirjoituksesta, jotain uutta ja jotain vanhaa. Hakkumääristä, niiden kestävyydestä ja teollisuudesta nyt kuitenkin. Ja edelleenkin näin kouluttamattoman metsänomistajan näkökulmasta.

Metsänhakkuista ja niiden kestävyydestä. Ja vähän muustakin

Tämä on ensimäinen blogi jonka eläessäni kirjoitan ja saattaa olla että viimeiseksi myös jää vaikka ajattelin alunperin laittaa myös hieman jatko-osioita mutta luulenpa että se on turhaa, sama kuin tuuleen huutais. Kannattaako siis tuhlata aikaansa tällaiseen jonninjoutavuuteen?

 

Valtion velanotto kannattaisi tässä.

Eilen saimme lukea Hesarista, että Metsä Group suunnittelee Kemiin tehdasinvestointia, joka olisi toteutuessaan yksi Euroopan suurimmista sellutehtaista. Se työllistäisi lähes 3 000 ihmistä ja maksaisi 1,5 miljardia euroa. Rakennusvaiheessa työllisyysvaikutus olisi 10000 miestyövuotta. Tehdas tuottaisi biotuotteita ja pyörisi kokonaan uusiutuvalla energialla.

Kekkonen aloitti, Kiina vie päätökseen

 

Pohjoisen elinehtojen kohentaminen oli Kekkosen johtoajatuksena, kun hän "runnoi" Enson  perustamaan sellutehtaan Kemijärvelle. Tehdas toimikin viime vaiheessa taloudellisesti kannattavasti, kunnes Enso ja ruotsalainen Stora yhdistyivät.

Yhdistyneen yhtiön suomalainen toimitusjohtaja sitten päättikin lopettaa Kemijärven tehtaan Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden hyväksi. Tämä aiheutti kaupungissa laman, josta se kärsi vielä tänäkin päivänä.

Hallitukselta täystyrmäys Keski-Suomen infrahankkeille

Eilisessä kehysriihessä hallitus teki merkittäviä panostuksia tie- ja raideliikenne hankkeisiin. Väylähankkeet, valtatiet 4, 5 ja 12, kaksoisraide Luumäen-Imatran välillä sekä Raide-Jokeri, Tampereen raitiovaunuliikenne ja nopea junayhteys Turun ja Helsingin välillä palvelevat ennen kaikkea teollisuutta ja työllisyyttä, mutta vahvistavat samalla kaupunkiseutujen kehitystä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä