Jarpan blogi Ajatuksia ja kommentteja elämästä

Kaikki blogit puheenaiheesta Kehitysmaat

Ilmastonmuutos: Muuttumattomasta Eedenistä muuttuvan maailman oletukseen

Ilmastonmuutoskeskustelu tuntuu kiertävän samankaltaisena useassa Euroopan maassa. Luin belgialaisen ystäväni postaaman linkin heidän ilmastonmuutoskeskustelustaan ja löysin yllättävän lähellä omia näkemyksiäni olevaa tekstiä. Kirjoituksen kirjoittaja, Maarten Boudry, oli minulle entuudestaan tuntematon skeptisti.

Tunnustan

Katsoin viime viikolla YLEn ilmastoa koskevan vaalikeskustelun. Liikuttavan yksimielisesti kaikki tuntuivat uskovan ihmisperäiseen ilmastonmuutokseen, joka aiheuttaa katastrofin, jos siihen ei puututa. Ainoastaan Perussuomalaisten edustaja oli sitä mieltä, että Suomi on tehnyt osansa, mutta hänkään ei asettanut kyseenalaiseksi käsitystä ihmisen aiheuttamasta uhkaavasta ilmastonmuutoksesta.

Kehitysmaiden puheenvuoro

"Suomen valkuaisomavaraisuus täydennysvalkuaisen osalta on vain 15 %.

Suomeen tuotiin vuonna 2013 lähes 200 miljoonan euron arvosta soijaa, rypsiä ja rapsia.

Merkittävin osa menee rehukäyttöön.

Valkuaisomavaraisuudella tarkoitetaan sitä, kuinka paljon Suomessa tarvittavasta valkuaisesta on kotimaista alkuperää. "

Lähde: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/143039/Lahti_Anssi.pdf?seq...

--

K&K Suonpää: "Paunio - tuo kauhea äärioikeistolainen"

Moninkertaisesti Pulitzer-palkittu Pro Publica julkaisee saman analyysin punavihreiden ja erityisesti Hillary Clinton'n "ihmisystävyydestä" kuin minä paria kuukautta aiemmin. https://www.propublica.org/article/cookstoves-push-to-protect-the-planet-falls-short

Ryhtyisinkö kummiksi 30e/kk?

Katselin tässä TV-ohjelmaa jossa käsiteltiin kummilapsitoimintaa. Ohjelman katsominen herätti mielessäni ajatuksia. Lisäksi mieleeni tuli viimeisin nenäpäivä ja siihen liittyneet keskustelut lähipiirissäni. 

Maailma velkasuossa - puhkeaako kupla?

Sattui silmiini tuore juttu Jyllands-Postenissa maailman velkautumisen tasosta ja kasvusta 2007 finanssikriisin jälkeen. Ohessa tiivistelmä jutusta ja keskeisiä velkaantumislukuja. Kyseessä on siis kokonaisvelka: valtioiden, elinkeinoelämän, finanssisektorin ja yksityishenkilöiden velkataakka vuoden 2016 lopussa  ja velan kasvu 2017 ensimmäisellä neljänneksellä  verrattuna viime vuoden vastaavaan.

Ilmasto- ja päästöasioissa tehtävä rohkeita päätöksiä

Monet kehitysmaat kärsivät ilmastonmuutoksen vaikutuksista, kuten pahoista tulvista, armottomasta kuivuudesta ja rajumyrskyistä. Ilmasto- ja päästöasioiden suhteen pitäisi tehdäkin mahdollisemman pian rohkeita poliittisia päätöksiä.

Onko Suomen seistävä ja kaaduttava Afrikan rinnalla?


Onko länsimaiden seistävä ja kaaduttava Afrikan ja Lähi-idän maiden rinnalla, koska ovat vastuussa kehitysmaiden kurjuudesta? Eli täytyykö länsimaiden vastaanottaa kehitysmaista tulevat loputtomat ja kasvavat väestövirrat, kunnes tästä seuraa taloudellinen ja yhteiskunnallinen romahdus?

Kehitysapu on ennen pitkää perusteltua lopettaa

Kolonialismin (siirtomaavalta) aikakausi tunnettuine seurauksineen Afrikassa on tavanomaisin, useimmin esiin nostettu sekä myös yleisesti hyväksytty selitys kyseisen maanosan ja käytännössä koko muun maailman välisille valtaisille eroille kehityksessä niin teknologian, useiden humanitaaristen mittareiden, kuten tasa-arvon, sekularismin (uskonnonvapaus), yleisen turvallisuustason toteutumisen, demokratian kuin tieteellisten saavutustenkin saralla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä