Jarpan blogi Ajatuksia ja kommentteja elämästä

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomen puheenjohtajuuskausi

Suomella paljon pelissä

Sunnuntaina riittää jännitettävää. Suomi taistelee jääkiekossa MM-kullasta, ja EU-vaaleissa puolestaan ratkeaa, millä tiimillä hyökätään ja puolustetaan suomalaisten asioissa Brysselissä. Mielikuvilla ja katsomosta huutelulla ei pärjää, silloin kun on tosi vääntö kyseessä – enkä puhu nyt jääkiekosta.

EU – isäntä vai renki?

Monet tämän ajan haasteet eivät pysähdy valtioiden rajoille. Ympäristö- ja energiakysymykset, järjestäytynyt rikollisuus, veronkierto, ihmiskauppa ja pakolaisuus sekä monet muut ongelmat vaativat ratketakseen toimivaa yhteistyötä niin ihmisten kuin valtioidenkin välillä.

Rajat ylittävä yhteistyö rauhan ja vakauden edistämiseksi oli myös alun perin Euroopan unionin perustamisen taustalla oleva aate, kun Euroopan hiili- ja teräsyhteisö perustettiin toisen maailmansodan ja holokaustin kauhujen jälkeen. Ikävä kyllä EU:n nykykehitys on johtanut monille eksyttäville sivupoluille.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä