*

Jarpan blogi Ajatuksia ja kommentteja elämästä

Kaikki blogit puheenaiheesta Tuottajahinta

Maataloustuottajille tarjolla lisätienestiä

"Valio on Veikkauksen ja Lähi-Tapiolan lisäksi yksi Tuntematon sotilas -elokuvan pääyhteistyökumppaneista.

"Harva ymmärtää kuinka arvokas ja erityinen mediapaikka maitotölkit ovat. AR:n hyödyntäminen on meille hyvin luonnollista, sillä meillä on paljon sisältöä, jonka esittämisellä uskomme olevan voimaa elokuvan haluttavuuden rakentamisessa", elokuvan markkinoinnista vastaavan Hasan & Partnersin luova johtaja Eka Ruola toteaa tiedotteessa."

Halpuuttaminen vei leivän viljelijän suusta

Erityisesti demarit ovat perinteisesti keränneet poliittisia irtopisteitä tuottajia syyllistämällä. Se on ollut täysin perusteetonta ja on sitä myös tällä hetkellä.

Maaseudun Tulevaisuus -lehti kertoo, että tuottajahinnat ovat pudonneet huomattavasti, mutta ale ei näy kuluttajalle. Kotimaisen kurkun tuottajahinta putosi peräti 12 senttiin kilolta tänä kesänä. Tuottaja-ale ei kuitenkaan näkynyt kuluttajalle asti, sillä samaan aikaan kurkun hinta kaupassa pyöri 1,90 eurossa kilolta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä