Jarpan blogi Ajatuksia ja kommentteja elämästä

Kaikki blogit puheenaiheesta Työnhaun aktiivimalli

Aktiivimalli 2 vastustaminen ja kumoaminen

Työttömät ja yrittäjät nyt samaan rintamaan. Eli kaikki yhdessä vastustamaan aktiivimallia. Molempi siis jo voimassa olevaa ja uutta suunnitelmaan. Miten tuo tehtäisiin? Työttömät voivat joukolla päättää että töitä ei haeta ennen kuin aktiivimalli on lakkautettu. Työntekijät voivat päättää että eivät palkkaa työttömiä. Palkkaavat siis vain työpaikan vaihtajia ja sellaisia jotka vaihtavat osa-aikaisen koko aikaiseen paikkaan.

Tuolla tavalla joukon ääni kuuluviin molemmin puolin ja saadaan aktiivimalli kumoon joka on järkevää! Kyllä kai se herra Sipiläkin jotain sentään ymmrätää?

Aktiivimalli passivoi

No jo on taas lakolla aihe? Hallitus yrittää kaikkensa aktivoida työttömät töihin, niin ay-liike pamauttaa jälleen perseensä penkkiin.

En ole koskaan ymmärtänyt lakkoilua, en koskaan, ja olen kuitenkin ollut ay-liikkeen toiminnassa aktiivisesti mukana vuosina 1976-1989. Mitään yhtä typerää tekoa en tiedä kuin lakkoileminen.

Joka suunnittelee lakkoa on typerys joka ei osaa muilla keinoilla asiaansa hoitaa.

Työttömän juoksuhaudan tie

Suomi sata -juhlavuoden ”kunniaksi” oikeistohallitus ajoi eduskunnassa läpi lain ns. työttömien aktivointimallista, jonka tasavallan presidentti Sauli Niinistö allekirjoituksellaan vahvisti. Tästä käynnistyi vuodenvaiheessa luokkasodan satavuotismuistovuoden ihmisjahti, satojentuhansien työttömien varsinainen juoksuhaudan tie, jossa lippusiimaksi viritettiin työttömien aktivointimalli. Tällaiset vertaukset kaivannee tuekseen perusteluja, mutta ensin tiivistetysti siitä, mistä on kysymys.

Millä mallilla työttömyyttä korjataan ja millä tilastoja

 

Meille on arvoisa hallitus luonut mallin, jolla yritetään aktivoida, niitä henkilöitä jotka ovat syystä tai toisesta vailla töitä. Ja syyt voivat olla hyvin monenmoiset. Mutta eiköhän se yleisin syy ole se, että yritykset ovat vuosina 2008 – 2017 käyttäneet mahdollisuutta yhteistoiminta menettelyä käyttäen vähentää työväkeään. Ja voidaan varmasti kohtalaisen surutta yleistää, että ne irtisanotut ovat iältään sitä vanhempaa ikäluokkaa.

 

On tehty uusi kansalaisaloite HE 124/2017 vp:n kumoamiseksi

HE 124/2017 vp:n kumoamiseksi on tehty uusi kansalaisaloite, nimeltään "Aidosti palkitseva aktiivimalli". Se löytyy tästä linkistä https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2810

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä