Jarpan blogi Ajatuksia ja kommentteja elämästä

Kaikki blogit puheenaiheesta Kouvola

Miksi yhtä kaupunkia kuritetaan vuodesta toiseen?

Hovioikeus, hallinto-oikeus ,lääninhallitus, pari paperitehdasta, yliopiston sivupiste, hätäkeskus.  Kyseessä ovat  osa Kouvolan viime vuosina kokemista menetyksistä työpaikkoina ja verotuloina.

Pulinat pois

Käydyissä kuntavaaleissa kävi juuri kuten äänestäjät päättivät. Tuloksesta voi olla joku tyytyväinen tai toinen pettynyt, mutta valitusoikeutta ei ole. Tämä on demokratiaa joten pulinat pois, kuten Johannes Virolainen viisaasti on joskus todennut.

 

Ei mitään hätää

Kouvolalla ei ole hätää, koska vaalimainosten mukaan olemme saamassa inhimillisen, oikeudenmukaisen, tasapuolisen, vetovoimaisen, sanalla sanoen mahtavan valtuuston. Tämän tempun tekevät kokeneet, ahkerat, rohkeat, yhteistyökykyiset, huumorintajuiset ja rehelliset ehdokkaat - jos tulevat valituiksi. Muuten he rupeavat jarrumiehiksi. Napajäätikötkin lakkaavat sulamasta, kun me Kouvolassa rakastamme niin.

Jännittävä kaupunginjohtajavaali Kouvolassa

Seurasin mielenkiinnolla 13.3  Kouvolan kaupunginjohtajan valintaa netistä. En muista että ikinä yksikään naapurikaupungin valtuustonkokous olisi ollut niin jännittävä. Koin että Kouvolan valtuusto sinetöi valinnallaan koko Kymenlaakson maakunnan kehittämissuunnan. Mielestäni valinta osui nappiin.

Maa oli autio ja tyhjä

 

Otsikko on meille jokaiselle tuttu, sehän on katkelma Raamatun ensimmäisestä lauseesta.  Oli luonnollista, että maa oli tyhjä ennen kuin mitään oli vielä luotu.

Tällä hetkellä vielä maa, maaseutu, sykkii elämää, mutta miten on tulevaisuudessa jos maaseudun kehittämisen nykysuuntaukset jatkuvat vuodesta toiseen? Onko meillä täällä maalla, maaseudulla, kohta esillä uudelleen sama tilanne; maa tyhjenee kaikesta, palveluista, ihmisistä ja rakennetusta luonnosta?

Julkishallinnon avoimuus on demokratian perusta

Kouvolan Sanomien toimittaja Masalin törmäsi 10.3.2017 Kouvolan kaupungin nurkkakuntaisuuteen pyytäessään määrätietoja kaupunginjohtajaehdokkaiden soveltuvuustestien katsojista.  Kieltäessään tiedon Kouvola tulkitsee selvästi väärin julkisuuslain 5§ 4 momenttia.

Kela-sakot puhuttavat Kouvolassa

Kela-sakot puhuttavat Kouvolassa. Ensimmäiset 300 päivää työmarkkinatuki rahoitetaan valtion varoista. Tämän jälkeinen työttömyysaika rahoitetaan puoliksi valtion ja puoliksi tuen saajan kotikunnan varoista. 1 000 päivän jälkeen työttömyyden kotikunnan rahoitusvastuu nousee 70 prosenttiin.

Kouvolan kaupunki maksoi näitä ns. Kela-sakkoja 6,8 milj. euroa v. 2015. Ongelmana on, että jos kaupungilla on yt-neuvottelut menossa, niin palkkatuella ei saa silloin työllistää ketään.

Kouvolan tulevaisuus on yhteistyössä

 

Kouvolan eroava kaupunginjohtaja Lamminmäki kertoi olevansa huolissaan Kouvolan tulevaisuudesta. Huoleen on aihetta, sillä Kouvola on ollut jo vuosia muuttotappiokunta, jonka betoninen imago ei ole kaikkein parhain.

Kaupungin menneiden aikojen kunnallispoliitikot ottivat mittaa toisistaan niin, ettei sairaalan paikastakaan saatu sopua, vaan laajemmat sairaalatoiminnot uhkaavat siirtyä toiseen kaupunkiin.

Paperittomien luoma uhka on liioittelua

Sisäministeriöstä annetut lausunnot paperittomien luomasta turvallisuusuhasta ja rikollisuuden kasvusta maassamme luovat aikaan turhaa hysteriaa, sekä ruokkivat äärioikeiston rasismia.


Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg on sanonut, että laittomasti maahan jäävät turvapaikanhakijat alkavat tekemään rikoksia ja pyörittämään harmaata taloutta Suomessa. 
Aikamoinen yleistys, joka on täysin vailla totuuspohjaa tai tutkittua tietoa.

Täällä haluan asua

Uudessa tutkimuksessa Suomen kaikki 313 kuntaa listattiin vetovoimaisuutensa puolesta järjestykseen. Tutkimuksen tulos herättää muutamia kysymyksiä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä