Perussuomalaiset http://rogerkulmala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132314/all Sun, 20 Jan 2019 15:00:01 +0200 fi EU:n liittovaltiohanke huojuu – kansallisvaltiot vahvistuvat http://mattiantero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268080-eun-liittovaltiohanke-huojuu-kansallisvaltiot-vahvistuvat
Tällä vuosikymmenellä kasvaneet maailman turvallisuusongelmat koskettavat myös Eurooppaa ja Suomea. Luomakunnassa näkyvät häiriötilat ovat heijastumia globaaleista ja maapallon sisäisistä muutoksista, joille ihminen ei juuri voi mitään. Nykyisin huomio kiinnitetään ilmastonmuutoksiin ja niiden varjolla ihmisille syötetään ylhäältä käskyjä ja ohjeita, joiden mukaan ihmisen tulee elää. Euroopassa ja Suomessakin on syyllistämisen kohteena tavallinen kansa, eivät koskaan puolueet ja yhteiskunnalliset päättäjät.

Ensimmäisen maailmanssodan jälkeisiin ongelmiin leimattiin syypääksi Saksa. Saksa nousi ja syyllisti juutalaiset. Toinen maailmansota syyllisti Saksan ja Japanin. Voittajat sanelivat rauhanehdot, perustivat YK:n ja julkaisivat julistukset, joiden mukaan maailman tulisi elää.

Koska maailma on ratkaisevalla tavalla muuttunut, YK ja sen useat julistukset ovat menettäneet merkityksensä. YK:ssa vahvoina vaikuttajina ovat maat, jotka ovat saamamiehiä. Maksajina ovat pääasiassa Euroopan maat ja USA. Ristiriita julistusten antajien ja maksajien kesken on käynyt kestämättömäksi. Tästä tosiasiasta ei toki puhuta, Suomen mediakin pitää jopäiväisenä sylkykuppina presidentti D. Trumpia, Euroopan maahanmuuttokriittisiä puolueita ja Suomen perussuomalaista puoluetta.

Raharikkaiden maailmanhallitustavoite horjuu – EU hajoamistilassa?

”Uutta golobaalia maailmaa” muodostetaan nyt globaalissa hengessä. Tavoitteena on rikkaiden maiden muodostama maailmanhallitus. Globaalin hallituksen muodostaisivat maanosien vahvimmat maat. Euroopan unioni olisi Eurooppaa hallitseva liittovaltio, jonka alle kansallisvaltiot alistetaan. Euroopan pääakselin muodostavat Saksa ja Ranska. Muut ovat perässäjuoksijoita, maksajia ja rikkaiden peesaajia.

Britannia ei tähän komentoon alistu. Siitä on seurannut eroprosessi Brexit. EU ei mielellään päästä Britanniaa irti ja on tehnyt eron vaikeaksi. Suomalaisille ja muille Euroopan kansallisille puolueille EU ilkkuu, että yrittäkääpä lähteä joukosta pois; eroaminen tehdään todella vaikeaksi.

Tässä hallinnon mallissa noudatetaan Neuvostoliiton esikuvaa, jossa jokaisella osavaltiolla oli yksi luonnonvaroihinsa perustuva suuri osatehtävä liittovaltiossa hoidettavanaan. Jos joku yritti lähteä, toiset eivät voineet eroa hyväksyä, koska tarvitsivat eroavan maan luonnonvaroja ja tuotteita. Toisaalta eroava ei voinut lähteä, koska se ei tullut toimeen pelkällä omalla osaamisellaan ja omilla varoillaan.

Jos kuitenkin joku valtio todella pyrki eroon tai kapinoi, se alistettiin Varsovan liiton armeijalla (Itä-Saksa, Unkari, Tsekkoslovakia). NL kaatui sisältäpäin. Miten käy EU:n, sen aika näyttää. Liittovaltiota ei ainakaan tule. EU joko hajoaa osiin ja jää tulliliitoksi tai loppuu kokonaan.

Suomi jäänyt EU:n orpopojaksi – oma kansa köyhtyy ja vähenee, muukalaiset valtaavat maan

EU:ssa työnjako on suoritettu. Suomen itäiset ja pohjoiset laitaosat on jätetty oman onnensa nojaan. Armeijaa ja poliisia on supistettu. Virheitä yritetään nyt kosmeettisin käsittelyin parantaa, mutta jatkuva velkaantuminen vie rahat Suomelta, koska hallitukset ovat sitoutuneet pitämään suuremman huolen ulkomaista ja tänne tulevista muukalaisista kuin Suomen omasta kansasta.

Suomen kansallisen turvallisuuden ja omavaraisuuden kannalta tärkeitä alueita on menetetty. Työ on karannut maasta. Satoja tuhansia ihmisiä on syrjäytetty työstä. Muukalaista työvoimaa tuodaan maahan rajattomasti alipalkattuna. Muukalaisten huolto maksaa miljardeja vuodessa, mutta todellisia lukuja ei tutkita eikä julkisteta, vaikka kolmen puolueen hallitusohjelmassa niin on luvattu.

”Universaalia siirtolaisen ihmisoikeutta” ei ole olemassa

”Turvapaikan hakemisen nimissä” on luotu Eurooppaan ja USA:han suuntautuva ”vapaa siirtolaisuus”, jonka ideologiseksi perustaksi on julistettu ”universaalit ihmisoikeudet”. Tällä ”oikeudella” Suomeen syksyllä 2015 vyöryi läpi Euroopan ja Ruotsin lähes 33 000 muukalaista. He vaelsivat läpi Schengen -alueen ja hakivat turvapaikkaa Suomesta, vaikka heidän olisi Schengen -sopimuksen mukaan hakea turvapaikkaa siinä maassa mihin ensiksi olivat tulleet.

Raskain syyllisyyden taakka on langennut Sipilän, Orpon ja Soinin hallituksen päälle. Syyllistetyt ovat vedonneet maailmalaajuisiin sopimuksiin, jotka ovat pakottaneet heidät päästämään muukalaiset maahan. Mediassa on nähtävillä hyvinkin tarkkoja selontekoja siitä, mitä 2015 maan johdon ja hallituksen sekä eduskunnan toimesta tehtiin, jotta Suomi saatiin sidotuksi Euroopan -laajuiseen ahdinkoon ja kasvavaan velkakierteeseen.

Kansalaisen silmissä moiset teot ja niiden salaaminen kansalaisilta antavat halveksittavan kuvan Suomen demokratiasta. Kun hallitus ei omia virheitään kykene tunnustamaan, se ”vihapuheiden” metsästyksellä koettaa juuria vastustuksen.

Suoraselkäinen suomalaisuus tuonee perussuomalaisille kolmannen voiton

Perussuomalaisessa puolueessa mentiin jo vuoden 2011 eduskuntavaaleihin maahanmuuton ja erityisesti islamin leviämisestä varoittavin äänenpäinoin. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa sama maahanmuuton vastaisuus toistui ja komea vaalitulos vei puolueen hallitukseen. Kokoomus ja keskustapuolue pelkäsivät perussuomalaisten uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon tarmokkuudellaan estävän maahanmuutosta hallitusohjelmaan kirjatun aineiston vesittämisen. Siksi perussuomalaisten puolue piti hajottaa.

Perussuomalaisten vaino nyt tulevien vaalien alla on käynyt entistäkin räikeämmäksi. Sananvapautta rankasti rajoitetaan. Samaa kohtelua saavat vastaavat puolueet monissa muissa Euroopan maissa. EU ja sen valtapuolueet ovat itse syypäät Euroopan ongelmiin. Nämä ongelmat Suomen osalta ratkaistaan huhtikuun eduskuntavaaleissa. Ehkäpä kolmas perättäinen vaalivoitto toden sanoo ja kansallisvaltiot saavat valtansa ja oikeutensa takaisin.

0

Universaalia siirtolaisen ihmisoikeutta” ei ole olemassa

17 http://mattiantero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268080-eun-liittovaltiohanke-huojuu-kansallisvaltiot-vahvistuvat#comments Maailmanhallitus Perussuomalaiset Sun, 20 Jan 2019 13:00:01 +0000 Matti Kyllönen http://mattiantero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268080-eun-liittovaltiohanke-huojuu-kansallisvaltiot-vahvistuvat
TKI-suursijoitus olisi huikea ympäristöteko http://lulusirkku.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268077-tki-suursijoitus-olisi-huikea-ymparistoteko
Ilmastonmuutos on globaali uhka, joka edellyttää maailmanlaajuisia muutoksia mm. energiantuotantoon ja talouspolitiikkaan. Maailmanlaajuiseksi ykkösongelmaksi nostettu ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole se ympäristöongelma, jonka taltuttamiseen länsimaiden pitäisi keskittyä ja sijoittaa eniten verorahoja. Varsinkaan, jos rahojen sijoittaminen ei ole vaikuttavaa ja se rapauttaa kehittyneiden maiden kilpailukykyä. Meillä on muita ympäristöuhkia, joiden estäminen ja hallintaan saaminen on tärkeämpää, mutta jotka uhkaavan jäädä ilmastonmuutoskeskustelun jalkoihin. Väestöräjähdys, jonka seurauksena maailman ruoantuotanto ei enää riitäkään elättämään kaikkia ei saa toteutua. Fossiilisten polttoaineiden käytön voimakas kasvu kehittyvissä maissa, ympäristön pilaaminen sekä teollisuuden siirtyminen ympäristöstä viis veisaaviin maihin on estettävä.

Suomi voi toimia esimerkkinä nykyaikaisesta yhteiskunnasta, jossa toteutetaan vaikuttavaa ja myös taloudellisesti kestävää ympäristöpolitiikkaa. Meidän tulee mm. kannustaa yksilöitä tekemään ympäristöystävällisiä valintoja ja säästämään energiaa. Suomessa asumista, elämistä ja liikkumista ei kuitenkaan saa tehdä entistä kalliimmaksi. Tavallisen suomalaisen arjen kustannukset kun ovat jo pilvissä. Myöskään kotimaisen teollisuuden toimintaedellytyksiä ei tule heikentää. Teollisuutta ei saa ajaa maihin, joissa sama tuotanto aiheuttaa suurempia ympäristöhaittoja kuin Suomessa. Maamme teollisuus on huomattavasti tarkemmin säädeltyä, luvitettua ja valvottua kuin halvemman tuotannon maissa. Suomalaiset yrittäjät ovat myös ympäristötietoisia, sillä ympäristövastuullinen toiminta on kilpailuvaltti.

Länsimaiden tulee keskittää voimansa kehittyvien maiden väestö- ja ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Maailman väestö kasvaa väistämättä 7 miljardista 10-11 miljardiin. Globaalisti tärkein tavoite on, että maapallo kykenee elättämään kaikki asukkaansa, eikä väkimäärä ylitä 11 miljardia. Kehittyvien maiden elintason nousu, maiden elinolosuhteiden parantaminen sekä ympäristön kestokyvyn ja ruoantuotannon turvaaminen ovat tässä avainasemassa.

Suomella voisi olla paitsi ympäristön ja inhimillisyyden kannalta myös taloudellisesti merkittävä rooli näiden globaalien ympäristöuhkien taltuttamisessa. Jotta tämä olisi mahdollista, on Suomen pidettävä huolta omasta elinvoimastaan ja kyvystään tuottaa tietotaitoa ja teknologiaa, jota 11 miljardin ihmisen kestävä elättäminen edellyttää. Meidän tulee panostaa ympäristö- ja energiatekniikan koulutukseen, tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. Tuottaa ongelmiin uusia ratkaisuja ja teknologiaa. Olemme kuitenkin pahasti takamatkalla, sillä Keskustan ja Kokoomuksen johtamat hallitukset (2007- ) ovat romauttaneet omilla linjauksillaan Suomen kauas innovaatiokärjestä (OECD Sciene and Technology Indicators 2017).

Suomi on nostettava seuraavalla hallituskaudella ympäristö- ja energiateknologian kärkeen lisäämällä tutkimus- ja oppilaitosten sekä mikro- ja PK -yritysten TKI-rahoitusta merkittävästi. Tämä satsaus olisi paitsi huikea ympäristöteko, myös kansantaloudellisesti viisasta.

varakansanedustaja (PS),

diplomi-insinööri, ympäristöasiantuntija,

Lulu Ranne

0 http://lulusirkku.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268077-tki-suursijoitus-olisi-huikea-ymparistoteko#comments Kilpailukyky Perussuomalaiset Talous Sun, 20 Jan 2019 12:05:54 +0000 Lulu Ranne http://lulusirkku.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268077-tki-suursijoitus-olisi-huikea-ymparistoteko
Persut sössivät jytkynsä pahemman kerran http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268036-persut-sossivat-jytkynsa-pahemman-kerran
Ainoana johdonmukaisesti haittamaahanmuuttoa vastustaneena puolueena Perussuomalaiset olivat todella vahvoilla huhtikuun 14 päivän 2019 eduskuntavaalien alla. Syksyn 2015 kansainvaelluksessa 32 000 tarpeettomasti Suomessa  tehtyä turvapaikkatutkimusta – sen sijaan, että vain vastuuvaltiot olisi selvitetty Suomessa ja tutkittavat passitettu niihin Dublinin sopimuksen mukaan – olivat maksaneet suomalaisille hirvittävän hinnan sekä miljardien eurojen kustannuksina että henki-, väkivalta- ja seksuaalirikoksina, haittojen jatkuessa yhä.

Tästä 2000 -luvun pahimmasta poliittisesta virheestä ovat vastuussa pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja tuolloinen sisäministeri Petteri Orpo (kok), jotka vastuutaan pakoillakseen eksyttävät nyt puheenaiheeksi "Ruotsiin palauttamisen", kun kyse on hakijoiden palauttamisesta ensimmäisiin EU:hun saapumismaihinsa, joihin Suomella olisi ollut Dublinin sopimuksen nojalla oikeus lähettää vastaanottopyynnöt sekä hakijat perässä puolen vuoden sisällä maahantulosta.

Marokkolainen Abderrahman Bouanane syyllistyi Turussa 2017 kahteen terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn murhaan ja kahdeksaan samassa tarkoituksessa tehtyyn murhan yritykseen, ensimmäisenä turvapaikanhakijana Suomen historiassa. Tämä luonnollisesti järkytti suomalaisia syvästi, toteuttaen samalla perussuomalaisten varoituksia. Loppuvuodesta 2018 paljastui Oulussa turvapaikanhakijoina ja kiintiöpakolaisina maahan tulleiden törkeiden seksuaalirikosten sarja, jonka uhrit ovat 12–15-vuotiaita suomalaistyttöjä ja rikoksista epäillyt täysi-ikäisiä ulkomaalaistaustaisia miehiä. Suomalaisten raivo tuota röyhkeyttä kohtaan yltyi ennen kokemattomiin mittoihin ja jopa eduskunta osoitti yli puoluerajojen harvinaista yhtenäisyyttä näyttääkseen konkreettisesti, että nyt on suomalaisten mitta täynnä. Tällaisistakin riskeistä varoittaneet perussuomalaiset pääsivät jälleen muistuttamaan oikeassa olostaan ja surullinen tapahtumasarja todennäköisesti kasvatti heidän kannatustaan.

Kesäkuun 2017 perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeinen hajaannus jakoi siihen saakka toiseksi suurimman eduskuntapuolueen "hillotolppapuolue" Siniseen tulevaisuuteen Sampo Terhon johdolla, sekä uuden puheenjohtajan, Jussi Halla-ahon johdolla aiemmalla nimellä jatkaviin perussuomalaisiin. Kannatusmittauksissa Siniset ovat madelleet maan rajassa, Halla-ahon perussuomalaisten puolestaan kasvattaessa kannatustaan sekä päähallituspuolueiden katastrofaalisten 2015 virheiden takia että niiden seurauksena yllättävää "mainosta" persuille järjestäneiden rikollisiksi ryhtyneiden humanitääristen maahanmuuttajien takia.

Timo Soinin uudissana jytky oli nyt tarjolla uudenkin puheenjohtajan perussuomalaisille, kunnes 19.1.2019 Jussi Halla-aho mokasi surkeasti hänelle tyrkyllä olleen vaalivoiton.

Suomalaisten asialla oloaan korostaneet Perussuomalaiset ovat tähän saakka saaneet osan kannatustaan maanpuolustushenkisiltä kansalaisilta, joita on huolestuttanut maahanmuuton huonontaman sisäisen turvallisuuden lisäksi myös Itämeren alueen huonontuva ulkoinen turvallisuustilanne, sotilaallisen jännityksen kiristyessä NATO-maiden ja voimapolitiikkaansa korostavan Putinin Venäjän välillä. Täydestä syystä, Sipilän hallitus on ollut vuosien nuukailunsa jälkeen korottavinaan Suomen kroonisesti alimitoitettuja puolustusmäärärahoja, ensimmäisen kerran 3 miljardiin euroon tänä vuonna. Ilmavoimien ja Merivoimien käytöstä poistuvan kaluston uusinta ajoittuu samaan lähivuosien ajankohtaan.

Mitä siis tekevätkään vaalivoittonsa kynnyksellä "isänmaalliset" perussuomalaiset? Lähtevät pässinpäisesti julkisesti nuukailemaan Suomen ilmapuolustuksesta vihervasemmiston tavoin!

Asiasubstanssista täysin kankaalla olevat maallikot siis haluavat nyt ehdoin tahdoin Eskon puumerkkinsä asiaan, jota heillä ei kerta kaikkiaan ole edellytyksiä ymmärtää vain sillä perusteella, että he ovat poliitikkoja. Mikä ihme siis on heidän asiantuntemuksensa yli Suomen parhaiden ilmapuolustuksen asiantuntijoiden? Piileekö jokin ihmeellinen nerous siinä, että liian vähän on nimellisesti halvempaa kuin riittävä määrä, siispä hankkikaamme liian vähän?

Sen jotenkin ymmärtää, jos yltiöpasifistit eivät käsitä mitä merkitystä Suomelle pahoina päivinä on puolustuskyvyllä, varsinkin jos heidän lojaalisuutensa maata ja kansaa kohtaan on muutenkin horjuvaa.

Sen sijaan, väitteidensä mukaan suomalaisten puolella olevien voisi kuvitella ymmärtävän, että tinkiessään omien ilmavoimiemme vahvuudesta he samalla tinkivät siitä, paljonko suomalaisia voi pahoina päivinä jäädä henkiin ja paljonko infrastruktuuriamme voi säästyä tuhoilta hyökkääjän ilmarynnäköiden jälkeen.

Perussuomalaiset ovat ansainneet vaalivoittonsa menetyksen omalla tyhmyydellään.

158 http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268036-persut-sossivat-jytkynsa-pahemman-kerran#comments Eduskuntavaali 2019 HX-hävittäjähanke maanpuolustus Oulun raiskaukset Perussuomalaiset Sat, 19 Jan 2019 18:53:05 +0000 Hannu Mononen http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268036-persut-sossivat-jytkynsa-pahemman-kerran
Mika Niikko ja Hänen, ei niin hyvä ajatus. http://vivianlaukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268007-mika-niikko-ja-hanen-ei-niin-hyva-ajatus
Seksuaalirikollisen kastorointi, ratkaisu?

Just oli Iltasanomissajuttu kuinka nainen valehteli miehen raiskanneen hänet, mies istui syyttömänä  9kk vankilassa, kunnes nainen tunnusti valehdelleensa. Nainen ei pahemmin rangaistusta kärsi vaikka tuhosi toisen elämän - ei mahdu mun oikeustajun piiriin!

Eli jos mieheltä olisi leikattu munat irti, Niin onko teillä ihmisillä niitä ehdotuksia kuinka menetellä tälläisessa tilanteessa, kun syytön onkin silvottu valtion toimesta? katsokaas, kun kastraatioon - manuaaliseen sellaiseen - ei ole parannuskeinoa (kemiallaisessakin kastraatiossa kehon oma hormonitoiminta voi vaurioitua iäksi.) ja siinä viedään samalla sukupuolihormonit joita keho tarvitsee toimiakseen kunnolla.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005952018.html?fbclid=IwAR0G8PEnELKVCFM6vcvLeL5E2wDandr_K6rLp2r84x_fueveCQYCsiqErS4

Ja sitten tullaan siihen halutaanko laki täysin mustavalkoiseksi: alaikäinen valehtelee ikänsä, ja sekstaa täysi-ikäisen kanssa, joten täysi-ikäinen kastoroidaan, koska hänestä on juuri sillä hetkellä tullut alaikäiseen sekaantuja???

Nainen käy vieraissa, mutta sitten valehtelee tulleensa raiskatuksi kun tulee katumapäälle, mies tuomitaan... Kastorointi?!

Nainenkin voi raiskata miehen! Vai voiko miestä raiskata, kun eikös miehet aina halua kuitenkin? Ja miten naispuolisia seksuaalirikollisia pitäisi kohdella, olisi aika epätasa-arvoista jos vain miehiä silvottaisiin, mutta naista ei voi silpoa (poistaa esim munasarjoja ja kohtua... tai ommellaanko vaikka vagina umpeen?)

Olis oikeesti kiva kuulla ratkaisuvaihtoehtoja siihen, että oikeudessa syytön silvotaan ja asia tulee ilmi vasta jälkikäteen - Mielelläni kuulisin kuinka siinä tilanteessa sitten pitää menetellä... Tuskinpa kellään on mitään vedenpitävää ratkaisumallia...

Muut toimenpiteet kastraatioon:

Mika Niikko haluaa pakollisen kastraation, eli hän haluaa yhdistää raiskaukseen myös kaikki ne miehet, jotka ovat menettäneet kiveksensä tai peniksensä esim. Syövälle. Ilmeisesti Niikkoa ei kiinnosta se, että maailmassa on jo nyt imisiä jotka elävät ilman sukuelimiään, eikä niiden puuttuminen liity millään tavalla raiskaukseen. Niikkoa ei ilmeisesti kiinnosta miltä näistä ihmisistä tuntuu, kun heitä aletaan niputtamaan raiskaajien kanssa samaan kastiin.

https://www.ihadcancer.com/h3-blog/10-27-2017/I-Had-To-Choose-Between-Losing-My-Penis-and-Losing-My-Life

Tuossa on englannin kielinen blogi eräältä mieheltä, joka on menettänyt peniksensä syövälle. Kannattaa lukeista jos osaa englantia.

Entä ne miehet jotka ovat ovat onnettomuudessa tai tapaturmassa menettäneet sukuelimensä?

Miettikääpä sitä, jos naispuolisen hyväksikäyttäjän tai raskaajan tissit leikattaisiin pois? Ei varmaan kukaan rintasyöpää sairastanut haluaisi kokea kuuluvansa sitten niihin naisiin, kun yhteiskunta alkaisi niputtaa heitä hyväksikäyttäjiksi?

Ja lopuksi vielä se ultimaattinen totuus:

Raiskaukseen ei tarvita minkäälaisia ulokkeita, raiskauksen voi toteuttaa ilman sukupuolielinten yhtymistä.  Raiskaus on väkivaltaa ja toisen alistamista ja nokkimisjärjestyksessä paikannäyttämistä. Seksuaalisia tekoja voi toteuttaa ilman yhdyntää ja Kuka tahansa voi raiskata kenet tahansa.

P.S.

En usko että kastorointi vähentäisi raiskauksia yhtään, mutta siitä voidaan nopeasti kehittää paljon muita ongelmatilanteita, joissa virheet ovat sitten suurempia ja niiden korjaaminen mahdotonta.

Mutta tietysti, jos Suomessa alettaisiin jakamaan valtiollisia ruumiillisia rangaistuksia niin sitten oltaisiin taas yksi askel lähempänä juuri niitä valtioita, joista halutaan kovasti erottua mm. naisten oikeuksilla, sateenkaari-ihmisten suvaitsemisella jne.

24 http://vivianlaukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268007-mika-niikko-ja-hanen-ei-niin-hyva-ajatus#comments Lasten hyväksikäyttö Oulun seksuaalirikokset Perussuomalaiset Raiskaukset Rikosten uhrit Sat, 19 Jan 2019 11:33:53 +0000 Vivian Laukka http://vivianlaukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268007-mika-niikko-ja-hanen-ei-niin-hyva-ajatus
Puolueet persunpelosta sekaisin http://ainoahelmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267997-puolueet-persunpelosta-sekaisin Oulun tapahtumat eivät tulleet puskista, sillä monet ovat tienneet ulkomaalaistaustaisten miesten yrittävän saalistaa alaikäisiä jo pitkään niin sosiaalisessa mediassa, kuin ostoskeskuksissa, koulujen pihoilla ja muilla julkisilla paikoilla. Jo valtuuston turvapaikanhakijainfossa syksyllä 2015 sanoin, ettei kotouttamisessa tulla onnistumaan, mutta huoleni kaikui kuuroille korville.
Ensin poliisi kielsi olevan kyse ilmiöstä, mutta alkoi hetkeä myöhemmin varoittaa ulkomaalaismiehistä, jotka ottavat alaikäisiin yhteyttä. Alkuun tämä nähtiin vähintään todisteena poliisin rasismista, mutta reilua kuukautta myöhemmin jopa vasemman laidan poliitikot ovat alkaneet puhua kulttuurieroista ja tyttöjen valistamisesta.

Vaaleihin ei ole enää kauaa. Puolueet oikealta vasemmalle yrittävät todistella, että turvapaikkajärjestelmän tuomat ongelmat, kuten laajamittaiset lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, hoidettaisiin kuntoon ilman perussuomalaisia. Keskustalla ja kokoomuksella on kuitenkin ollut kokonainen hallituskausi aikaa vaikkapa poistaa houkutustekijöitä tai karkottaa ulkomaalaisrikollisia, mutta karkotuksia rikollisuuden perusteella on tehty todella vähän. Nykylainsäädäntö sen kyllä mahdollistaa.

Syy sille, miksi perussuomalaiset eivät hallituksessa enää ole, on nimenomaan vaatimuksemme turvapaikkapolitiikan kiristyksistä, jotka sovittiin yhdessä keskustan ja kokoomuksen kanssa 2015. Keskustalla ja kokoomuksella ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa aitoa halua viedä yhdessä sovittuja asioita loppuun ja tämän vuoksi perussuomalaiset heitettiin ulos hallituksesta kesällä 2017 arvopohjaan vedoten. Nyt vaalien alla perussuomalaiset argumentit ja toimenpide-ehdotukset kelpaavatkin - vaalipuheissa.

On huomattava, että kaikki muut puolueet ovat olleet joko houkuttelemassa turvapaikanhakijoita ja puolustamassa heidän oikeuksiaan, tai kokoomuksen tapaan ehdottamassa uusia väyliä maahanmuuttajien saapumiseksi Suomeen Afrikasta ja Lähi-idästä. Sipilä piiloutuu poliisin ja oikeusjärjestelmän taa, mutta satunnaiset keskustan riviedustajat suoltavat persumaisia ulostuloja - vailla näyttöä niiden takana pysymisestä.

Toivoisin, että perussuomalaisten vuosien ajan esillä pitämät asiat olisivat nyt vihdoin tulleet ymmärretyiksi, mutta luulen, että kyse on vaalipaniikista ja persunpelosta. Perussuomalaisten kannatus nousi gallupeissa huomattavasti, kun sen sijaan keskustan kannatus on romahtanut. Kokoomus ja SDP tappelevat pääministeripuolueen tittelistä yrittäen olla suututtamatta omiaan: maahanmuutto jakaa molempien kenttää. Lopulta vaalien jälkeen nämä puolueet unohtavat turvapaikkapolitiikan kiristykset kaikessa hiljaisuudessa, ja palaavat hehkuttamaan avoimia rajoja, globaalia vastuuta ja ihmisoikeuksia.

Kirjoitus julkaistu mielipidekirjoituksena Kalevassa 19.1.2019

Kirjoitus julkaistu mielipidekirjoituksena Kalevassa 19.1.2019 ]]> 28 http://ainoahelmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267997-puolueet-persunpelosta-sekaisin#comments Edukuntavaalit 2019 Maahanmuutto Perussuomalaiset Seksuaalirikokset Sat, 19 Jan 2019 09:54:18 +0000 Jenna Simula http://ainoahelmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267997-puolueet-persunpelosta-sekaisin Pedofiileille pakollinen kastraatio http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267947-pedofiileille-pakollinen-kastraatio
Seksuaalirikosten liian lievät rangaistukset ovat jo pitkään halventaneet uhrin oikeusturvaa. Erityisesti korkean uusimisriskin rikolliset on edesvastuutonta päästää vapauteen, ja lähinnä odottaa, milloin uusi tapaus paljastuu. Pahimmassa tapauksessa yhdellä pedofilia-ringillä voi olla satoja, jopa yli tuhat, uhria kuten Britanniassa on nähty.

Liki 50 ehdotti seksiä varhaisteineille

YLE:n dokumentti lapsia saalistavista pedofiileista avaa ongelman laajuuden. Toimittajat tekivät kaksi varhaisteini-ikäistä tyttöä (13 v. ja 14 v.) feikkiprofiilia, jotka julkaisivat kasvokuvia ja normaaleja päivityksiä. Kuukauden kestävän testin aikana ”tytöt” saivat yli 120 yhteydenottoa aikuisilta miehiltä. Näistä 48:ssa ehdotettiin seksiä tai suhdetta. Ainakin 11 miestä ylitti kuvin tai sanoin rikollisuuden rajat.  Tämä oli tilanne vuonna 2014. Valtiovalta on ollut täysin haluton puuttumaan ongelmaan, vaikka keinoja kyllä olisi.

Uudistin muutama viikko sitten jo vuonna 2012 Iso-Britannian mallin mukaan tekemäni esityksen lasten ja nuorten suosimille sivustoille sijoitettavasta pakollisesta turvanapista. Demariministeri Krista Kiuru ei kuitenkaan asiaa halunnut silloin edistää. Nykyisten ministerien valmius selviää pian. Idea on se, että jos käyttäjä kohtaa epäasiallista viestittelyä, hän voi ilmoittaa siitä saman tien poliisille, jolloin rikoksentekijä saadaan verekseltään kiinni. Ei pidä odottaa, että vielä pahempaa tapahtuu ja uhri tekee rikosilmoituksen.

Kastraatio vankeuden jälkeen

Toki haluaisin, että toistuvasti törkeisiin raiskauksiin tai lapsen hyväksikäyttöön syyllistyneet eivät vapautuisi vuosikymmeniin. Kuitenkin, koska lainsäädäntömme on liberaali tässä suhteessa, jätin tänään kirjallisen kysymyksen ministerille, vähimmästä mitä voimme tehdä. Törkeisiin tai toistuviin tekoihin syyllistyneille raiskaajille ja pedofiileille pitää määrätä pakollinen kemiallinen kastraatio. Seuraava askel tulisi olla kirurginen kastraatio, kuten Tšekissä.

Seksuaalirikollisten pakollinen lääkehoito on käytössä muun muassa Puolassa. Miehen testosteronitasot lasketaan siten, että seksuaalinen kyky, vietti ja fantasiat poistuvat. Tutkimuksissa on havaittu, että lääkityksen saajan alttius seksuaalirikoksiin vähenee huomattavasti.

Suomessa lääkehoitoa tarjotaan vapaaehtoisuuteen perustuen koevapauden ehtona, mutta – yllätys, yllätys – ani harvoin siihen ryhdytään. Kumpi todella painaa tämän yhteiskunnan vaakakupissa enemmän: rikollisille lääkityksestä mahdollisesti aiheutuvat sivuvaikutukset (mm. painon nousu) vai heidän uhriensa elinikäiset traumat? Tähän on ministerin vastattava.

Kuinka kauan selittelyä jatketaan?

Välttämätöntä on myös puhua turvapaikkapolitiikan aiheuttamasta turvallisuusuhasta. Afganistanin ja Irakin kansalaisen riski syyllistyä seksuaalirikokseen on 40-kertainen Suomen kansalaiseen verrattuna. Iltalehti, Helsingin Sanomat ja pääministeri Sipilä etunenässä ovat kuitenkin viime päivät pyrkineet selittämään pois epäonnistuneen turvapaikkapolitiikan vaikutuksia seksuaalirikoksiin sanomalla, että suomalainenkin mies raiskaa.

Vaikka raiskaukset ovat vakavia kenen tahansa tekeminä, on erityisen hälyttävää, jos teot ovat osa organisoitua isomman ryhmän järjestäytynyttä toimintaa, joka vielä perustuu naista alistavaan ideologiaan.

Jotta emme unohtaisi tosiasioita, on lopuksi syytä palauttaa mieleen hallituksen todellinen motivaatio tarttua tähän vakavaan aiheeseen.

Syksyllä 2016 näin uutisen Keskusrikospoliisin haasteista nettipedofiilien kiinnisaamisessa. Poliisin määrärahoista vastaavan hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtajana ajoin läpi lisärahoitusta hankkeeseen, jolla kuvamateriaalin seulontaa automatisoidaan.

Tämä sopi kokoomukselle ja keskustalle, mutta vain vuoden verran. Kun seuraavana vuonna perussuomalaiset olivat ulkona neuvottelupöydistä, hallitus tyrmäsi KRP:n esityksen hankkeen jatkorahoituksesta.

Oulun ja Helsingin tapausten paljastuttua, hallituspuolueet ovat varmasti syystäkin tyytyväisiä siitä, että ymmärsivät tälle vuodella palauttaa KRP:n nettipedofilian vastaisen rahoituksen sen jälkeen, kun olimme nostaneet asian kansan tietoisuuteen kyselytunnilla. Tosin 250 000 euron projektirahoitus olisi syytä nostaa moninkertaiseksi.

Vihapuheen ja ääriliikkeiden torjuntaan hallitus investoi 34,5 miljoonaa. Kuinka korkealle arvostetaan lasten koskemattomuus?

77 http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267947-pedofiileille-pakollinen-kastraatio#comments Lasten hyväksikäyttö Oulun seksuaalirikokset Perussuomalaiset Raiskaukset Rikosten uhrit Fri, 18 Jan 2019 15:28:23 +0000 Mika Niikko http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267947-pedofiileille-pakollinen-kastraatio
Ei bannausta aatteen vaan osaamattomuuden vuoksi http://jannesalonen11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267892-ei-bannausta-aatteen-vaan-osaamattomuuden-vuoksi
Näiden vaalien yhdeksi teemaksi on noussut uhriutuminen siitä, miten senjasen sanavapautta rajoitetaan. Erityisesti yksi puolue on tässä kunnostautunut. Kuulemma amerikkalainen globaali suuryritys poistelee pienen pohjoisen maan poliitikkoprofiileita hiljentääkseen kritiikin ja tukeakseen istuvaa hallitusta.

Facebookin sääntöihin kuuluu, että omassa profiilissa esiinnytään omalla nimellä. Ei siis kansanedustajaehdokas xx:nä tai hautausurakoitsija yy:nä, saatikka antikvariaatti zz:na.  Jos rikot näitä sääntöjä, profiilisi poistuminen johtuu todennäköisesti yhteisönormien rikkomisesta kuten sinulle kerrotaankin.

Jos haluat tehdä kampanjasi tueksi poliitikkosivun, voit sen aivan mainiosti tehdä. Luo sivu, valitse "public figure." Voila, sivusi on valmis ja voit ryhtyä jakamaan sanomaasi ja keräämään tykkäyksiä. Käytä kuitenkin viisi minuuttia elämästäsi lukeaksesi Facebookin yhteisönormit.

Ymmärrän että kaikille se ei käy. On paljon näppärämpää rikkoa alustan sääntöjä ja uhriutua miten kirjoittaja on bannattu. Koskee niin Facebookia kuin vaikkapa Puheenvuoroakin.

Yllä kerrottu on tietenkin useimmille itsestäänselvyys ja monella poliitikolla on oma sivu. Jostain syystä tieto on vältellyt tavoittamasta juurikin yhtä tiettyä puoluetta. Olisikohan  kyseessä kansainvälinen salaliitto kun persuille ei kerrota?

23 http://jannesalonen11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267892-ei-bannausta-aatteen-vaan-osaamattomuuden-vuoksi#comments Facebook Mediasensuuri Perussuomalaiset Fri, 18 Jan 2019 07:22:07 +0000 Janne Salonen http://jannesalonen11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267892-ei-bannausta-aatteen-vaan-osaamattomuuden-vuoksi
Yleisradiolain muuttaminen olisi loistava vaalitäky perussuomalaisille? http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267881-yleisradiolain-muuttaminen-loistava-vaalitaky-perussuomalaisille
Olkaa hyvät Jussi Halla-aho ja perussuomalaiset!

Esittelen tässä blogissani yleisradiolain muutosta vaativan kansalaisaloitteeni "YLE alas, kansa ylös!" kolme yksinkertasta mutta tehokasta kohtaa, joilla muutetaan YLE jokaisen suomalaisen omaksi yleisradioyhtiöksi:

"Lakia Yleisradio Oy:stä muutetaan seuraavasti:

1) Lisätään 1 §:ään (Yhtiön asema) seuraava kohta:

”Yleisradio Oy on suomalaisten yleisradioyhtiö.”

2) Lisätään 5 §:ään (Hallintoneuvosto) seuraavat kohdat:

”Hallintoneuvoston jäsenistä saa olla vain se osuus eduskuntapuolueiden kansanedustajia (tai heidän lähipiiriään) kuin eduskuntapuolueet ovat saaneet ääniä eduskuntavaaleissa kaikista äänioikeutetuista.”

”Muut hallintoneuvoston jäsenet nimittää eduskunta Yleisradio Oy:n hallituksen esityksestä. Heidän on edustettava eduskuntapuolueista riippumattomia tahoja tai oltava eduskuntapuolueista riippumattomia yksityishenkilöitä.”

3) Lisätään 6 c §:ään (Hallitus) seuraavat kohdat:

”Yhtiön hallituksen jäsenet eivät saa olla sidoksissa eduskuntapuolueisiin ja heidän tulee edistää kaikin puolin puolueetonta tiedonvälitystä.”

”Yhtiön toimitusjohtaja ei saa olla sidoksissa eduskuntapuolueisiin ja hänen tulee edistää kaikin puolin puolueetonta tiedonvälitystä.” (kohtaan hallituksen tehtävät, 1)

”Yleisradio Oy:n hallitus esittelee eduskunnalle Ylen hallintoneuvoston muut kuin eduskuntapuolueita edustavat jäsenehdokkaat. (kohtaan hallituksen tehtävät, 6)"

(Tarkemmat tiedot perusteluineen yleisradiolain muuttamiseksi on esitetty itse aloitteessa.)

Ottakaa ja käykää asian kanssa vaalistudioihin ja vaatikaa yleisradiolain muutosta otettavaksi seuraavaan hallitusohjelmaan. Yksikään tähän maahan demokratiaa haluava suomalainen (äänestäjä) ei voi sanoa, etteikö "YLE alas, kansa ylös!" -kansalaisaloitteessa olisi juuri ne elementit, joita tarvitaan jos Yleisradion halutaan palvelevan demokratiaa.

Kai te sitä haluatte perussuomalaiset, niinhän te ainakin koko ajan sanotte?

Osoittakaa olevanne sanojenne mittaisia ja laittakaa ko. kansalaisaloitetta ihmisten tietoisuuteen. Otetaan siihen ensi alkuun 50 000 allekirjoitusta. Aikaa on vielä melkein se koko 6 kk ja allekirjoituksia ensimmäinen tuhat kohta täynnä. Yhteistyö on poikaa.

Sama koskee jokaista suomalaista puoluetta, joka haluaa muuttaa Yleisradion palvelemaan suomalaisia, onkohan sellaisia oikeasti eduskunnassa? Pienpuolueissa? Eduskunnan ulkopuolisten puolueiden ja muiden toimijoiden kannattaa huomioida etenkin aloitteen kohta 2. tarkasti.

Miten on persut, pannaanko homma yhdessä toimimaan vai oliko väärä mies taas? (Silloin tekin teette aivan samaa kuin Yle ja suomalainen valtamedia tekee...)

Ei mulla muuta, allekirjoittelemisiin!

17.1.2019

Villa Sirsa, Petäjävesi

Petri Hirvimäki

"YLE alas, kansa ylös!" -kansalaisaloite

Nukkuvien puolue - Nukkuvat (ml. sähköinen kannattajakorttikeräys)

Keltaliivitontut Facebookissa

Hirvimäki Political Youtubessa

petrihirvimaki.com

12 http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267881-yleisradiolain-muuttaminen-loistava-vaalitaky-perussuomalaisille#comments Jussi Halla-aho Kansalaisaloite Perussuomalaiset Valtamedia Yleisradio Thu, 17 Jan 2019 21:52:27 +0000 Petri Hirvimäki http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267881-yleisradiolain-muuttaminen-loistava-vaalitaky-perussuomalaisille
Saako Perussuomalaiset vaikuttaa vaaleissa? http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267869-saako-perussuomalaiset-vaikuttaa-vaaleissa
Niin napsahti tänään Facebookiin yhteisönormien vastaisesta toiminnasta banni jaettuani Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon päivityksen täysin asiallisilla saatesanoilla. Halla-ahon postaus on edelleen facebookissa nähtävissä, joten se ei rikkonut itsessään yhteisönormeja vaan sen jako. Tätä on tapahtunut jo aiemmin muillekin ehdokkaillemme.

Hesari uutisoi 3 päivää sitten, että Facebook ja valtio ovat tehneet sopimuksia millä pyritään siihen, ettei vaaleihin vaikuteta. Onko joku sopinut, että Perussuomalaiset kansanedustajaehdokkaat poistetaan tehokkaasti sosiaalisesta mediasta kampanjoiden aikana? Ikävästi tulee sellainen ajatuksen haiven. Onko tällä enää mitään tekemistä sananvapauden ja demokratian kanssa?

https://www.hs.fi/nyt/art-2000005964858.html

Onko tullut mieleen, että istuva hallitus voi saada nenilleen tekemisiensä ja tekemättä jättämisen vuoksi eikä välttämättä sen vuoksi, että joku ulkopuolinen pyrkii tulokseen vaikuttamaan? Poliittinen vastuu kannetaan vaaleissa, mutta jos sitä pyritään estämään tällaisilla manöövereilla, ei kansanvaltaa ole olemassa vaan olemme menossa kohti jotakin sellaista jota en halua nähdä Suomessa.

Valtio ja facebook pyrkivät siis estämään vaikuttamisyrityksiä, mutta eikö juuri se ole kampanjoiden tarkoitus, yritys vaikuttaa vaalien lopputulokseen? Onhan tämä totaalinen katastrofi. Ei meille vaan juurikin vahvoille perusoikeuksille ja ihmisten oikeuksille sanoa ja tulla kuulluksi. Olkoonkin, että Facebook on kaupallinen yritys, ei se käsitykseni mukaan saa myöskään toimia siten, että perustuslakia rikotaan. Tästä lienee jo Facebookille tuomioita mm. Saksasta.

Sanon tässä ja nyt, että turha yritys. Tämä on jo niin läpinäkyvää, ettei onnistu. Ja me tulemme, me tulemme asialla. Asialla, joka kantaa läpi vaalikausien ja vuosikausien.

Mitä seuraavaksi, häviääkö äänestyslippuja mystisesti?

Jotain rajaa.

47 http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267869-saako-perussuomalaiset-vaikuttaa-vaaleissa#comments Eduskuntavaalit 2019 Facebook Mielipidesensuuri Perussuomalaiset Thu, 17 Jan 2019 19:59:49 +0000 Mari Rantanen http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267869-saako-perussuomalaiset-vaikuttaa-vaaleissa
Onko Suomi rasistinen maa http://jounitirkkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267819-onko-suomi-rasistinen-maa
Kahdessatoista Euroopan unionin jäsenmaassa tehtiin juuri tutkimus nimeltä being black in the EU. Tässä tutkimuksessa Suomi rankattiin Euroopan rasistisimmaksi maaksi. Suomesta tähän tutkimukseen osallistui noin 500 vastaajaa. Hieman samaa aihetta sivuaa ammattikorkeakoulu Diak:n työnimi -kampanja. Tässä kampanjassa neljä media-alan henkilöä haki töitä romani nimellä, mutta käyttäen omaa CV:ä. Kun kutsuja työhaastatteluun ei tullut, tämän oletettiin automaattisesti johtuvan rasismista.

Tässä Euroopan unionin tutkimuksessa on sellainen ongelma, että se ei täytä tieteellisen työn kriteereitä koska otanta on niin suppea. Viidensadan ihmisen perusteella ei voida sanoa että yli 5 miljoonaa suomalaista on punaniskoja. Tässä Diak:n työnimi -kampanjassa on vähän samanlainen ongelma. Kun henkilö jolla on 20 vuotta työkokemusta mm. televisiotyöstä ja suurista mediataloista, hakee töitä ja kun työnantaja googlettaa tätä nimeä mitä hän löytää? Hän ei löydä mitään vaikka media-alalla kaikki tuntevat toisensa. Sitten kun jekutus ei onnistu työnantajaa on hyvin helppo syyttää rasismista.

Näissä tutkimuksissa ja kyselyissä on sellainen mielenkiintoinen piirre, että kun lähdetään hakemaan jotain tiettyä vastausta se yleensä myös saadaan. Mikäli kysymyksen asettelu on: "Suomi on rasistinen maa, onhan". Niin vastaus kysymykseen on yleensä aina kyllä. Tälläiset tutkimukset ovat nollatutkimusta parhaimmillaan. Kun minä luin sairaanhoitajaksi, meille korostettiin kolmen vuoden ajan lähdekritiikin merkitystä. Esimerkiksi minun opinnäytetyötäni ei oltaisi koskaan hyväksytty niin pienellä otannalla kun tämä Euroopan unionin jäsenmaissa tehty tutkimus on tehty, koska se koskee yli viittä miljoonaa suomalaista.

Vaikuttaa siltä että kun tutkimuksen aiheena on rasismi, niin kukaan ei kysy mitään lähdekritiikin perään. Tälläisillä tutkimuksilla ei olekkaan tarkoitus tehdä tieteellisesti merkittävää tutkimusta vaan päämäärä on puhtaasti poliittinen. Tarkoituksena on saada aikaan ihmisille huono omatunto. Näin poliitikot pystyvät paremmin perustelemaan miksi he nostavat pakolaiskiintiötä, miksi he laittavat lisää rahaa kehitysapuun tai rasismin vastaiseen työhön. Rasismin vastainen työ tarkoittaa käytännössä sitä, että vääristä mielipiteistä jaetaan sosiaalisessa mediassa julkaisukieltoja.

Minä kehoitan teitä kaikkia lähdekritiikkiin, etenkin näin vaalien alla. Ota selvää onko lähde luotettava, onko otanta tarpeeksi laaja, onko tutkimuksen tekijällä poliittisia tai yhteiskunnallisia päämääriä. Esimerkiksi tämä blogi on puhtaasti poliittinen blogi ja tällä on poliittinen päämäärä. Mitä taas tulee rasismiin niin Oulussa on juuri paljastunut koko maata järkyttänyt lasten hyväksikäyttö rinki, jota pyöritti maahan turvapaikanhakijoina tulleet henkilöt. Tämän lisäksi Loimaalla ja Uuraisissa linja-auto yritettiin ohjata vastaantulevan kaistalle. Näissä molemmissa tapauksissa epäilty oli tullut Suomeen turvapaikanhakijana ja saanut hakemukseen kielteisen päätöksen.

Minä en ole nähnyt yhtään ainoaa mielenilmaisua näiden tapausten johdosta. Ei minkäänlaisia protesteja toisin kuin esimerkiksi Ranskassa, jossa ihmiset lähtevät barrikaadeille jo sen jälkeen kun poliitikot ilmoittavat nostavansa bensan hintaa. Suomalaiset sietävät roistomaista käytöstä paljon pidempään kuin muut kansat. Toisaalta kun suomalaiselta pinna katkeaa, se katkeaa lopullisesti. Sekään ei ole pelkästään aina hyvä asia.

15 http://jounitirkkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267819-onko-suomi-rasistinen-maa#comments Lähdekritiikki Perussuomalaiset Politiikka Rasismi Thu, 17 Jan 2019 11:00:31 +0000 Jouni Tirkkonen http://jounitirkkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267819-onko-suomi-rasistinen-maa
Turvapaikkapolitiikan järjettömyys paljastuu - Ps ainoana oikeassa! http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267732-turvapaikkapolitiikan-jarjettomyys-paljastuu-ps-ainoana-oikeassa

Puolueeni Perussuomalaiset oli hallituksessa 29.5.2015-13.6.2017 välisen ajan. Olemme vastuussa hallituksen politiikasta tuolla välillä. Emme sitä edeltäneestä emmekä sen jälkeisestä.

Sipilän hallituksen ohjelmaa laadittaessa alustavat heikot merkit mahdollisesta ihmisvirrasta Lähi-Idän kriisialueilta Eurooppaan ja aina Suomeen asti olivat olemassa. Kukaan ei kuitenkaan osannut kuvitella, minkälaisiin mittasuhteisiin se nousisi jo 2-3 kuukauden kuluttua hallituksen muodostamisesta. Puhuttiin ensi sijassa pakolaiskiintiön suuruudesta ja perheiden yhdistämisistä, ei maasaliikkeestä.

Hallitusohjelmatiedonantoa eduskunnassa käsiteltäessä kesäkuun alussa 2015 Sdp, Vasemmistoliitto, Vihreät, Rkp ja KD vaativat maahanmuuttopolitiikan lievempää tai voimakkaampaa väljentämistä. Hallitusohjelmassa nimittäin oli jonkin verran kiristyksiä, vaikka silloinen Perussuomalaisten puheenjohtaja ei maahanmuuttopolitiikkaa pitänyt minkään arvoisena asiana. Hänelle ministerin salkun saaminen oli tärkeintä.

Koska edelliset hallitukset olivat laiminlyöneet esim. palautussopimusten tekemiset ja muutoinkin harjoittaneet liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa, oli Suomi täysin valmistautumaton ihmisvyöryyn.  Sipilän hallitus ei olisi edes ehtinyt tehdä mitään kesän 2015 aikana asioiden haltuun ottamiseksi. Kahdessa kesäkuukaudessa ei mikään uusi hallitus ehdi valmistella ja eduskuntaan saada yhtään lainmuutosta.

Suomeen tuli syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana vajaat 40 000 turvapaikanhakijaa.  Sisäministeri Petteri Orpo ei ollut valmis tekemään mitään vyöryn katkaisemiseksi. Se olisi ollut mahdollista, koska miltei kaikki tuli turvallisesta maasta eli Ruotsista.  Orpo keskittyi vain tulijoiden etujen ja olojen turvaamiseen.

Valtaosa tulijoista oli nuoria miehiä. Osa heistä oli lähtömaissaan myynyt perheensä koko varallisuuden ja ostanut rikollisjärjestöiltä kalliin matkan yli meren ja halki Euroopan Suomeen. Rahaa siirtyi rikollisten aseisiin, terroristeille, huumekauppaan jne.  Näiden nuorten miesten perheet, naiset, lapset ja vanhukset jäivät rahattomina ja varattomina sodan, raiskausten ja köyhyyden keskelle ilman siinä kulttuurissa elintärkeän miehen turvaa. Sinne jääneet olivat hädänalaisia, eivät ne nuoret miehet, jotka pystyivät tulemaan raskaan ja vaarallisenkin matkan Suomeen. Tragedia on kotimaihinsa jääneiden kohtalo.

Elokuun 2015 kesän 2016 välisenä aikana vajaan 40 000 turvapaikanhakijan, pääosin nuoren miehen, Suomen veronmaksajille aiheuttamat kustannukset olivat lähes 1,5 miljardia euroa.  Valtava summa syvässä kriisissä olleen maamme taloudessa. Pieni joukko vei valtavat rahat suomalaisilta veronmaksajilta. Todella tehotonta varojen käyttöä, ehkä väärinkäyttöäkin. Oppositio vaati väljempää politiikkaa ja pääministeri "kutsui" tulijoita lisää lupaamalla talonsa käyttöön!

Jos vaikkapa vain neljännes tuosta laskusta, noin 400 miljoonaa euroa, olisi käytetty naisten, lasten ja vanhuksien auttamiseen Lähi-Idän pakolaisleireillä, olisi saatu aikaan inhimillisemmät olot sadoille tuhansille todella hädässä oleville. Nyt miljardimme kuluivat tehottomasti vääriin kohteisiin.

Siis Ruotsin rajalle pikapalautus ja tuki pakolaisleireille. Se olisi ollut viisasta ja vastuullista. Se ei olisi ollut vähimmässäkään määrin rasismia tai ihmisvihaa. Päinvastoin.

Väärää, tehotonta ja valtavan kallista politiikkaa Juha Sipilä, Petteri Orpo ja koko oppostio tukivat ja vaativat.

Perussuomalaiset oli ainoana puolueena vastuullisella linjalla. Valitettavasti silloiset Ps-ministerit eivät halunneet toteuttaa puolueen selkeitä linjauksia.  Tästä olikin seurauksena Jyväskylän puoluekokouksen henkilövalinnat 10.6.2017. Tästä taas Ps:n ajaminen Sipilän ja Orpon uhokäskyllä ulos hallituksesta, jotta hallitus saattoi jatkaa vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaansa.  Sipilän ja Orpon mielestä vastuullinen maahanmuuttopolitiikkamme osoitti väärää arvoperustaa.

Nyt kaikki puolueet ja eduskuntaryhmät vaativat kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan ääni väristen. Vaatimuslistat vaihtelevat. Ne, jotka irtisanoutuivat kirkkaimmin Perussuomalaisten vastuullisesta maahanmuuttopolitiikasta ja syyttivät sitä ihmisvihamieliseksi ja rasistiseksi, vaativat nyt tiukkoja päätöksiä. Heidän uskottavuutensa on kuitenkin täysin nolla.

Hallituksessa kuulemma vaikutetaan. Miksi siellä ei ole vaikutettu kolmen vuoden aikana? Pian nähdään, vaikutetaanko vai ei!

Arvoperustasta eivät Sipilä ja Orpo enää puhu mitään!

Kansainväliset sopimukset, joita Suomi noudattaa pilkun tarkasti, on laadittu aivan toisenlaiseen maailmaan kuin mitä nyt elämme. Niitä ei pidä noudattaa todellisten turvapaikkaa hakevien ja varsinkaan kaikkein eniten sodista, terroristeista, köyhyydestä ja vainoista kärsiven ihmisten etujen vastaisesti. Nyt näin tapahtuu.

Tarvitsemme tiukkaa, mutta inhimillistä maahanmuuttopolitiikkaa. En pidä kotinikaan ovia yötä päivää kaikille kulkijoille ja sisään pyrkijöille avoimena. Kysyn tuntemattomalta kotiini pyrkijältä, mikä on asia ja tarve pyrkiä sisään. Näin turvaan kotini ja perheeni. Annan apua tarvitsevalle, mutta en ota vieraita asumaan kotiini.  Näin haluan toimia myös tämän yhteisen kotimme Suomen suhteen.  Vieraaksi saa tulla, mutta asumaan jäämiselle pitää olla rehelliset perusteet.

On täysin sietämätöntä, että 10-15 vuotiaita tyttölapsiamme houkutellan raiskattaviksi. Sama koskee poikia. On tekijä suomalainen tai ulkomaalainen, teko on yksiselitteisesti ankarasti tuomittava. Jos tekijä on turvapaikkaa hakenut tai sen saanut, on se äärimmäisen vakava rikos, koska turvaa hakenut ei sitä muille, vieläpä lapsille, halua itse antaa. Vankilaan ja/tai ulos maasta!

Maailmalla on kulttuureja, joista tulevat eivät näytä sopeutuvan Suomen kristillisperusteiseen yhteiskuntaan. Tämä on syytä tunnustaa.

En ole rasisti. En vihaa ketään ihmistä. Vaadin rehellisyyttä ja vastuuta.  Suomen rajoja on valvottava. Suomessa ei saa olla sijaa eikä sietoa lasten eikä muidenkaan raiskaajille. Tämä on minun ja  Perussuomalaisten pitkä linja, joka ei ole muuttunut eikä muutu.

Muut puolueet joutuvat kiireessä kirjoittamaan puolue- ja vaaliohjelmansa uusiksi. Tosin sekään ei auta. Niiden uskottavuus on nollassa. Sen kansa nyt tietää!

19 http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267732-turvapaikkapolitiikan-jarjettomyys-paljastuu-ps-ainoana-oikeassa#comments hallitus Maahanmuutto Perussuomalaiset Wed, 16 Jan 2019 10:28:49 +0000 Toimi Kankaanniemi http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267732-turvapaikkapolitiikan-jarjettomyys-paljastuu-ps-ainoana-oikeassa
Isät ja äidit, suojellaan lapsiamme http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267598-isat-ja-aidit-suojellaan-lapsiamme
Viime päivien uutisoinnit ja tapahtumat ovat olleet barbaariudessaan oksettavan järkyttäviä. Suomessa on raiskausepidemia, joka on tietenkin tekijöiden syytä, mutta yhtä lailla, ovat päättäjät syyllisiä siihen, että he ovat ummistaneet silmänsä riskeille. Sdp:n puheenjohtaja Rinne laittoi Pakolaisneuvonnan videolla siteen silmilleen, joka kuvastaa hyvin tilannetta. Side on ollut silmillä ja teippiä on laitettu varoittelijoiden suun eteen. Selityksiä, vaikenemista, varpaiden katselua. Tässä nyt ollaan. Tosiasioissa ja reaalimaailmassa, jossa unelmasta on tullut totaalinen painajainen.

Perussuomalaiset ovat puhuneet ja kirjoittaneet samasta asiasta vuosia. Me olemme saaneet puheistamme toinen toistaan kovempia solvauksia yllemme.

Käsi on noussut ylös virheen merkiksi. Housut ovat nilkoissa. Sinisilmäinen hölmöys ei ole synonyymi hyvälle ihmiselle. Nyt ei puhe auta vaan on ryhdyttävä toimiin.

Sen lisäksi, että tässä ja nyt on tehtävä täsmätoimia, on kyettävä puhumaan siitä, ovatko kansainväliset sopimukset mielekkäitä tähän aikaan. Huonoista sopimuksista on päästävä irti tai ne on neuvoteltava uudelleen.

Mm. näitä toimia Perussuomalaiset ovat toistuvasti esittäneet:

– on lopetettava turvapaikanhakijoiden päiväkoti ja kouluvierailut

– kaikki vakaviin tai toistuviin rikoksiin syyllistyneet on karkotettava automaattisesti

– kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat ja laittomasti maassa oleskelevat on otettava säilöön ja poistettava maasta

– seksuaalirikosten rangaistusten alarajoja korotettava

– taloudelliset ja perheenyhdistämisiin liittyvät vetovoimatekijät on poistettava

– toisesta turvallisesta maasta tulevat turvapaikanhakijat käännytetään jo rajalta

– hallituksen turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma pannaan täytäntöön täysimääräisesti

https://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1058456/Hallituksen+turvapaikk...

Näistä on hyvä aloittaa. Helsingin Perussuomalaiset esittävät lisäksi, että laittomasti maassa olevien nk. paperittomien laajat palvelut poistetaan pois lukien akuutti hätäapu.

Äidit ja isät, älkää tyytykö puheisiin vaan vaatikaa, että nämä toimet tapahtuvat. Meillä on oikeus suojella lapsiamme. Lasten, nuorten ja naisten turvallisuus ja koskemattomuus on suurempi arvo kuin vieraan oikeus tulla, liikkua rajattomasti ja sikailla.

”…ja varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn.”

-Honkajoki, Tuntematon sotilas

https://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1058456/Hallituksen+turvapaikkapoliittinen+toimenpideohjelma+8.12.2015/98990892-c08e-4891-8c23-0d229f1d6099

Näistä on hyvä aloittaa. Helsingin Perussuomalaiset esittävät lisäksi, että laittomasti maassa olevien nk. paperittomien laajat palvelut poistetaan pois lukien akuutti hätäapu.

Äidit ja isät, älkää tyytykö puheisiin vaan vaatikaa, että nämä toimet tapahtuvat. Meillä on oikeus suojella lapsiamme. Lasten, nuorten ja naisten turvallisuus ja koskemattomuus on suurempi arvo kuin vieraan oikeus tulla, liikkua rajattomasti ja sikailla.

”…ja varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn.”

-Honkajoki, Tuntematon sotilas

7 http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267598-isat-ja-aidit-suojellaan-lapsiamme#comments Juha Sipilän hallitus Maahanmuuttopolitiikka Perussuomalaiset Turvapaikanhakijat Mon, 14 Jan 2019 18:13:40 +0000 Mari Rantanen http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267598-isat-ja-aidit-suojellaan-lapsiamme
Äärioikeiston internationaali Suomessa 6. huhtikuuta http://jpvuorela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267541-aarioikeiston-internationaali-suomessa-6-huhtikuuta
Nykyäänhän on muotia hyssyttelyn lopettaminen. Mainostetaanpa siis huhtikuun kuudenneksi suunniteltua yleiseurooppalaisen "nationalistisen" (naurattaa itseänikin) äärioikeiston kokousta Suomessa.

Kaikki tunnetut natsismin suuntaukset ovat läsnä, päätähtenä britti"journalisti" Katie Hopkins.

https://www.hopenothate.org.uk/2019/01/03/katie-hopkins-promotes-far-rig...

Jokainen voi päätellä itse, ketkä ovat tilanneet tapahtuman nimenomaan Suomeen juuri eduskuntavaalien alle; ja mitä muuta he ovat viime aikoina tilanneet.

0

Nykyäänhän on muotia hyssyttelyn lopettaminen. Mainostetaanpa siis huhtikuun kuudenneksi suunniteltua yleiseurooppalaisen "nationalistisen" (naurattaa itseänikin) äärioikeiston kokousta Suomessa.

Kaikki tunnetut natsismin suuntaukset ovat läsnä, päätähtenä britti"journalisti" Katie Hopkins.

https://www.hopenothate.org.uk/2019/01/03/katie-hopkins-promotes-far-right-event-featuring-infamous-antisemite/

Jokainen voi päätellä itse, ketkä ovat tilanneet tapahtuman nimenomaan Suomeen juuri eduskuntavaalien alle; ja mitä muuta he ovat viime aikoina tilanneet.

15 http://jpvuorela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267541-aarioikeiston-internationaali-suomessa-6-huhtikuuta#comments Äärioikeisto Euroopan äärioikeisto Perussuomalaiset Mon, 14 Jan 2019 08:44:11 +0000 Jari-Pekka Vuorela http://jpvuorela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267541-aarioikeiston-internationaali-suomessa-6-huhtikuuta
Jos vaalit olisivat nyt http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267522-jos-vaalit-olisivat-nyt
Oulussa ja muualla tapahtuneiden seksuaalirikosten myötä tässä maassa on tullut melkoisen vaikeaksi olla maahanmuuttomyönteinen monikulttuurisuuden kannattaja. Ihmiset, jotka vielä ennen joulua kehuskelivat vapaamielisyydellään ja avarakatseisuudellaan, ovat nyt hiirenhiljaa.

Tämä on ymmärrettävää, sillä aika erikoista ja kylmää olisikin, jos ulkomaalaisten raiskaamiksi tulleiden alaikäisten kohtalot eivät laittaisi kaikkein sinisilmäisimpiäkin nyt ajattelemaan.

Ehkäpä ikävimmässä asemassa tältä osin ovat nyt koko ikänsä monikulttuurisuutta kannattaneet ja ajaneet vihreät. Näyttää siltä, että heidän ajamansa arvomaailma on osoittautumassa pelkäksi haihatteluksi. Vihreämme ovatkin nyt vähän samassa tilanteessa kuin kommunistimme 1990-luvun alussa, jolloin heidän koko siihenastinen politiikkansa koki Neuvostoliiton ja muun itäblokin romahtaessa täydellisen haaksirikon.

Vihreiden pelastuksena voisi olla toinen paljon keskustelua aiheuttanut asia eli ilmastonmuutos. Heidän kannattaisikin nyt keskittyä siihen ja tavallaan siis palata alkuperäisille juurilleen eli luonnonsuojeluteemaan. Retken yleispolitiikkaan - ja etenkin maahanmuuttopolitiikkaan - on syytä jäädä tähän, sillä tällä menollaan puolue alkaa naiviudessaan näyttää todelliselta kummajaiselta Suomen puoluekentässä.

Perussuomalaiset poliittisen janan toisessa päässä voivat puolestaan myhäillä sillä, että ovat muita paremmin nähneet, mitä on tulossa. On todella ikävää, jos puolue, jonka koko olemassaolo perustuu maahanmuuttovastaisuuteen ja ihmisten pelkojen hyödyntämiseen, osoittautuu olleen koko ajan oikeassa. Vähintään se on kuitenkin nyt pakko myöntää, ettei tuo lähtökohdiltaan varsin epämiellyttävä puolue ole ainakaan ihan väärässä ollut.

Jos eduskuntavaalit olisivat nyt, vihreille tulisi roima tappio ja perussuomalaisille roima voitto. Onneksi vihreille ja epäonneksi perussuomalaisille vaalit ovat vasta huhtaikuussa. Ja kuten tunnettua, poliittinen muistimme on perin lyhyt...

17 http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267522-jos-vaalit-olisivat-nyt#comments Maahanmuuto Oulu Perussuomalaiset Vihreät Sun, 13 Jan 2019 22:45:41 +0000 Jari Rusanen http://jrusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267522-jos-vaalit-olisivat-nyt
Kutsujat http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267488-kutsujat
Viime päivinä on usea poliitikko näemmä yllättänyt miten laajalle levinnyt ongelma on haittamaahanmuuton mukana tulleet turvallisuusongelmat. Päivittäin julkisuuteen paljastuu jäävuori, jonka huippuna ovat vastenmieliset alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset. Tämä on saanut nämä täysin ihmeissään olevat vaatimaan toimenpiteitä lainsäädäntöön ja kutsumaan koolle milloin hallitusta, milloin eduskuntaryhmiä.

Hallituspuolueista joku sininen ministeri vaati hallitusta kokoontumaan hätäkokoukseen, missä sisäministerin tulisi antaa selvitys hallitukselle toimista Oulun tapahtumien suhteen. Tästä piti oikein tiedote lähettää, ei ilmeisesti muuten tieto kulje hallituksen sisällä? Tänään puolestaan keskustan Kaikkonen kutsuu eduskuntaryhmiä koolle keskustelemaan lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten torjunnasta.

Toinen Antti, demarien Lindtman ehti jo tätä aiemmin päivällä ehdottamaan. Hänellä oli toimenpidelistaakin hahmolla, muun muassa kansalaisuuden voisi SDP:n mielestä menettää törkeisiin seksuaalirikoksiin syyllistyjä. Myös puoluesisar, varapuheenjohtaja Sanna Marin vaatii toimenpiteitä, tosin kovin yleisellä tasolla ja normaalit vihanlietsontaloitsut lukien.

Ilmeisesti on olemassa jokin lukumäärällinen tai tekojen törkeysraja, jonka pitää ylittyä ennen reaktiota.

Kun reilu kuukausi sitten oli pintaraapaisu näistä viranomaisten jo pitkään tiedossa olleista tapauksista paljastunut, esitti perussuomalaiset kutsun mukaan välikysymykseen. Tässä olisi käsitelty juuri näitä samoja asioita, mihin nyt muut puolueet haluavat muutosta. Yksikään muiden puolueiden kansanedustaja ei allekirjoittanut. Mikään muu puolue ei nähnyt turvallisuustilannetta ja lapsiin kohdistuneita hyväksikäyttöjä minään kummoisena ongelmana. Yksittäistapauksia, ei voi yleistää ja sitä rataa.

Eilen Oulussa käydessään otti asiaan jälleen kerran kantaa myös pääministeri. Hän ei tällä kertaa kutsunut ketään mihinkään, vaikkakin nimenomaan hänen kutsunsa oli iso taustatekijä näissä tapahtumissa. Sipilä tyytyi pahoittelemaan ja tuomitsemaan teot samalla siloitellen näitä tuontirikollisten tapauksia sillä, että “ Suomessa tehdään joka päivä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia”. On ymmärrettävä, että nämä teot tehdään mainitun määrän lisäksi ja ne olisivat olleet täysin estettävissä toisenlaisella maahanmuuttopolitiikalla.

Itselleni jokainen tällainen tapaus on liikaa olipa tekijä minkätaustainen hyvänsä. Tulevia rikoksia voidaan vieläkin estää maahantulijoiden osalta riskiryhmiin puuttumalla ja kun tuomioita kovennetaan, saadaan pelotevaikutusta kaikkien tekijöiden osalta. Jo tehtyihin rikoksiin ei voida vaikuttaa. Valitettavasti näitä uutisia saadaan paljon lisää eikä voi kuin toivoa voimia uhreille ja heidän perheilleen sekä tietenkin rikollisten saattamista vastuuseen lain kovimman kirjaimen mukaan.

4 http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267488-kutsujat#comments Hallitsematon maahanmuutto Perussuomalaiset Politiikka Rikollisuus Sun, 13 Jan 2019 16:02:47 +0000 Pia Kuparinen http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267488-kutsujat